Neil Straussia siteerattiin The Guardian -lehden Steven Poole -arvostelussa sanomalla: ”Sargingin (seurusteleminen tarkoituksenaan löytää ja vietellä nainen) sivuvaikutus on se, että se voi alentaa mielipidettä vastakkaisesta sukupuolesta.” Arvostelija tosin huomautti: ”Ja kuitenkin, kuten hän on kuvaillut, päinvastainenkin on totta: matala mielipide vastakkaisesta sukupuolesta on sargingin edellytys.” Straussia siteerattiin myös sanomalla: ”Kyse oli naisista, tulos oli miehistä. Sen sijaan, että bikineihin pukeutuneet mallit loikoilivat Project Hollywoodin uima-altaalla koko päivän, meillä oli näppyläisiä teini-ikäisiä, rillipäisiä liikemiehiä, pulleita opiskelijoita, yksinäisiä miljonäärejä, kamppailevia näyttelijöitä, turhautuneita taksikuskeja ja tietokoneohjelmoijia – paljon tietokoneohjelmoijia.” Arvostelija huomautti: ”Myytävänä on se, että Mysteryltä ja muilta guruilta oppimiensa erikoistekniikoiden avulla ybergeekit pystyvät usein vakuuttavasti simuloimaan, että he ovat tavallisia ihmisiä, vaikka he, kuten eräs tässä kirjassa esiintyvä sarger, olisivatkin todellisuudessa lähes sosiopaatteja.”
Rafael Behr kirjoitti The Observer -lehdessä: ”Jotkut suositelluista tekniikoista ovat synkkiä. Eräässä keinossa heikennetään hienovaraisesti naisen itsetuntoa maksamalla hänelle takakätinen kohteliaisuus siinä toivossa, että hän jää odottamaan hyväksyntääsi. Tällä manööverillä on oma nimensä: ’neg’.”
Malcolm Knox kirjoitti: ”Epäilen, ettei hänellä ole mitään hyödyllistä kenellekään muulle kuin niille miehille, joiden emotionaalinen kypsyys pysähtyi 15-vuotiaana.” Hän kirjoitti myös: ”Jos lukija on liian paljon kirjailijaa edellä, kirjassa on ongelma. Sivulla 406 Mysteryn äiti sanoo, että hänen ongelmansa johtuvat hänen huonosta itsetunnostaan. Strauss pohtii: ”Vain äiti voi pelkistää ihmisen koko kunnianhimon ja olemassaolon syyn yhteen ainoaan perustavanlaatuiseen epävarmuuteen, joka ruokkii sitä kaikkea. Ei. 406 sivua on kestänyt, ennen kuin Strauss on tajunnut sen, minkä useimmat lukijat ovat tajunneet sivulle 10 mennessä.”” Hän huomauttaa Project Hollywoodin epäonnistumisesta ja siitä, että kirjassa ei tunnusteta naisten roolia kumppanien valinnassa. Hän kirjoittaa myös: ”Toinen väärä mainos on, että Strauss on ’tunkeutunut’ nörtteihin muuttuneiden gurujen ’salaseuraan’, johon kuuluvat Mystery, hänen kilpailijansa Ross Jeffries ja luopio-PUA (pickup-artist) -opettajat, lempinimeltään Papa ja Tyler Durden. Silti kun Strauss kirjoittaa heistä The New York Timesissa, he ovat innoissaan.”
Alexandra Jacobs kirjoitti The New York Timesissa, että Strauss ”vaihteli kömpelösti naisvihamielisten kommenttien ja heikkojen itsetuntemusyritysten välillä”. Hän toteaa myös, että ”hän tulee hahmottaneeksi yhden kummallisen asian PUA:sta: He näyttävät olevan paljon kiinnostuneempia viettämään aikaa PUA-tovereidensa kanssa, keräämään, jalostamaan ja keskustelemaan pelistä, kuin tutustumaan naisiin. Kutsun heitä SLB:ksi (scared little boys, pelokkaat pikkupojat).”