Vaikka Akhilleuksen ja Patroclusin välillä ei ole mitään eksplisiittistä seksuaalista suhdetta Homeroksen traditiossa, myöhemmät kreikkalaiset kirjoittajat kirjoittivat siitä, mitä he näkivät tekstissä vihjaavan heidän suhteestaan. Esimerkiksi Aiskhylos ja Faedrus toteavat, että heidän välillään oli selvä suhde, ja molemmat viittaavat Akhilleukseen suhteen eromenoksena. Morales ja Mariscal toteavat, että ”näiden kahden sankarin välisen suhteen luonteesta on olemassa poleeminen perinne”. Ledbetterin (1993) mukaan on olemassa ajatuskulku, jonka mukaan Patroklos olisi voinut edustaa Homeroksen Iliaanin ensimmäisellä rivillä mainitun raivostaan tunnetun Akhilleuksen myötätuntoista puolta. Ledbetter yhdistää tavan, jolla Akhilleus ja hänen äitinsä Thetis kommunikoivat, Akhilleuksen ja Patroklosin väliseen kommunikaatioon. Ledbetter tekee sen vertaamalla sitä, miten Thetis lohduttaa itkevää Akhilleusta Iliaan ensimmäisessä kirjassa siihen, miten Akhilleus lohduttaa Patroklosia tämän itkiessä kirjassa 16. Vertailun täydentämiseksi Akhilleus käyttää vertausta, joka sisältää nuoren tytön, joka katsoo itkien äitiään. Ledbetter uskoo, että tämä asettaa Patroklosin alisteiseen asemaan Akhilleukseen nähden. Koska Patroklosin kuitenkin nimenomaisesti ilmoitetaan olevan kahdesta hahmosta vanhempi, tämä ei ole osoitus heidän iästään tai sosiaalisesta suhteestaan toisiinsa.
James Hooker kuvaa kirjallisia syitä Patroklosin hahmolle Iliaksessa. Hän toteaa, että joku muu hahmo olisi voinut täyttää Akilleksen luottamushenkilön roolin, ja että vasta Patroklosin kautta saamme Akilleksen vihan arvokkaan syyn. Hooker väittää, että ilman Patroklosin kuolemaa, tapahtumaa, joka painoi häntä raskaasti, Akhilleuksen seuraava teko, jossa hän suostui taisteluun, olisi horjuttanut Iliaanin tasapainoa. Hooker kuvailee, että Patroklosin ja Akhilleuksen välisen syvän kiintymyssuhteen välttämättömyyttä Iliadissa. Hänen teoriansa mukaan tämä kiintymys mahdollistaa vielä syvemmän tragedian syntymisen. Hooker väittää, että mitä suurempi rakkaus, sitä suurempi menetys. Hooker kiistää edelleen Ledbetterin teorian, jonka mukaan Patroklos on jollain tavalla Akhilleuksen korvike; Hooker näkee Patroklosin luonteen pikemminkin Akhilleuksen vastakohtana. Hooker muistuttaa, että Patroklos on se, joka työntää troijalaiset takaisin, mikä Hookerin mukaan tekee Patroklosista sankarin ja ennakoi sitä, mitä Akhilleus tulee tekemään.
Akhilleus ja Patroklos varttuivat yhdessä sen jälkeen, kun Menoitios oli luovuttanut Patroklosin Akhilleuksen isälle, Peleukselle. Tänä aikana Peleus teki Patroklosista yhden Akhilleuksen ”kätyreistä”. Vaikka Homeroksen Iliasissa ei koskaan nimenomaisesti mainita, että Akhilleus ja Patroklos olivat rakastavaisia, jotkut myöhemmät kirjoittajat ovat esittäneet tämän käsitteen. Aiskines väittää, ettei suhdetta tarvinnut nimenomaisesti mainita romanttisena, sillä se ”on ilmeistä niille hänen kuulijoistaan, jotka ovat koulutettuja miehiä”. Myöhemmissä kreikkalaisissa kirjoituksissa, kuten Platonin Symposiumissa, Patroklosin ja Akilleen suhdetta käsitellään romanttisen rakkauden mallina. Ksenofon sai kuitenkin Symposiumissaan Sokrateen väittämään, että oli epätarkkaa nimittää heidän suhdettaan romanttiseksi. Siitä huolimatta heidän suhteensa sanotaan inspiroineen Aleksanteri Suurta hänen omassa läheisessä suhteessaan elinikäiseen kumppaniinsa Hephaestioniin.
Akhilleus oli Patroklosia nuorempi. Tämä vahvistaa Dowdenin selitystä eromenoksen, siirtymävaiheessa olevan nuorukaisen, ja erastesin, vanhemman miehen, joka oli hiljattain tehnyt saman siirtymän, välisestä suhteesta.(s. 112) Dowden huomauttaa myös tällaisten suhteiden yleisestä esiintymisestä eräänlaisena vihkimyksen muotona.(s. 114)
Patroklos on hahmo William Shakespearen näytelmässä Troilus ja Cressida. Näytelmässä laiskistunut Akilles ihastuu Patroklossiin.
Rekonstruktiobibliografia: Homeros Ilias, 9.308, 16.2, 11.780, 23.54 (700 eKr.); Pindar Olympialaiset oodit, IX (476 eKr.); Aiskhylos Myrmidonit, F135-36 (495 eKr.); Euripides Iphigenia Aulisissa, (405 eKr.); Platon Symposium, 179e (388-367 eKr.); Statius Akhilleidia, 161, 174, 182 (96 jKr.)
.