Yksi 2000-luvun puolivälin emo-liikkeen suurimmista esiintyjistä, Panic! At the Disco ylitti varhaisen maineensa ja muuttui laulaja Brendon Urien karismaattisen, ristipölytetyn pop-brändin välineeksi. Alusta asti muiden emo-pop-suosikkien, Fall Out Boyn, tukemana Panic! At the Disco löysi menestyksen MTV:llä ja listoilla vuonna 2005 ilmestyneeltä debyytiltään A Fever You Can’t Sweat Out -levyltä löytyvällä sanavalmiilla, hyperkineettisellä hymnillä ”I Write Sins Not Tragedies”. Heidän seuraaja-albuminsa, 60-luvun psykedelia-vaikutteinen Pretty. Odd. jakoi faneja ja kriitikoita, ja he aloittivat luovan matkan, joka toi mukanaan myös kokoonpanomuutoksia. Urie ja perustajajäsen rumpali Spencer Smith työnsivät bändin soundia kohti synteettistä, 80-luvun tyylistä new wavea ja dance-punkia vuoden 2011 Vices & Virtues -albumilla, ja laajensivat sitä elektronisen popin, hiphopin ja R&B:n räiskyväksi sekoitukseksi vuoden 2013 Too Weird to Live, Too Rare to Die! Smithin lähdettyä vuonna 2015 Urie otti ohjat käsiinsä ainoana alkuperäisjäsenenä ja bändin soundin suunnannäyttäjänä. Muutoksista ja alati muuttuvasta musiikkikentästä huolimatta Panic! At the Disco on säilyttänyt uskollisen kannattajakuntansa ja pysynyt luovasti sitoutuneena, tehden listaykköset vuoden 2016 Frank Sinatra -vaikutteisella Death of a Bachelorilla ja vuoden 2018 Pray for the Wickedillä.
Vuonna 2004 perustettu Panic! At the Disco syntyi, kun lukiokaverit Spencer Smith (rummut) ja Ryan Ross (kitara) alkoivat yhdessä coveroida blink-182-kappaleita. Kyllästyttyään soittamaan toisen yhtyeen materiaalia, he rekrytoivat kaksi muuta luokkatoveriaan, kitaristi/vokalisti Brendon Urien ja basisti Brent Wilsonin, ja vastaperustettu kvartetti päätti mallintaa nimensä Name Takenin ”Panic” -kappaleen rivin mukaan. Pop-vaikutteisia kappaleita, joissa on teatraalisia piirteitä, omituisia tekno-biittejä ja tarkkanäköisiä sanoituksia, Panic! At the Disco julkaisi netissä useita demoja, jotka herättivät Fall Out Boyn Pete Wentzin johtaman Fueled by Ramen -levy-yhtiön Decaydance Recordsin huomion. Vaikka Panic! At the Disco ei ollut vielä soittanut livekeikkaa, siitä tuli sittemmin ensimmäinen Wentzin levy-yhtiölle sopimuksen tehnyt bändi.
Syyskuussa 2005 julkaistavan levynsä myötä Panic! At the Disco liittyi menestyksekkääseen Nintendo Fusion -kiertueeseen ja lähti tien päälle Fall Out Boyn, Motion City Soundtrackin, Boys Night Outin ja Starting Linen rinnalle. Yhtye jatkoi kiertämistä vuoden 2006 alkupuolelle, samalla kun heidän singlensä ”I Write Sins Not Tragedies” löysi tiensä MTV:lle ja Billboardin Top 40 -listalle. Nintendon kiertue osoittautui suosituksi kokoonpanoksi, ja se myi jatkuvasti loppuun paikkoja ympäri maata. Wilson sai potkut yhtyeestä vuoden puolivälissä; siitä huolimatta Panic! jatkoi ystävänsä Jon Walkerin kanssa koko kesän kiertueella, joka huipentui esiintymisiin Lollapaloozassa ja Reading and Leeds -festivaaleilla. Yhtye sai MTV:n vuotuisessa VMA-seremoniassa Vuoden video -palkinnon, jolla se päihitti Madonnan ja Red Hot Chili Peppersin kaltaiset suursuosikit, ja Feveristä julkaistiin keräilyboksi (joka sisälsi satunnaisia Panic! -esineitä ja DVD:n) juuri sopivasti jouluksi 2006.
Lisäkiertuepäivien jälkeen yhtyeen jäsenet ilmoittivat poistavansa huutomerkin nimestään, mikä näytti ennakoivan Prettyllä esiteltyä kypsempää, vähemmän emo-vetoista rockia. Odd. Maaliskuussa 2008 julkaistu toinen albumi oli korkeimmillaan kakkossijalla Yhdysvalloissa ja esitteli kehittyvää bändiä, jonka maku oli kasvanut käsittämään Beatlesin psykedeelisen popin. Yhtye tuki albumia toisella keikkakierroksella, joista yksi tallentui CD/DVD-julkaisuun …Live in Chicago. Bändi koki kuitenkin kolauksen kesäkuussa 2009, kun Walker ja Ross jättivät kokoonpanon muodostaakseen oman yhtyeensä, Young Veinsin. Urie ja Smith jatkoivat studiossa duona, vaikka he täyttivät kiertuekokoonpanon aukot Ian Crawfordilla ja Dallon Weekesillä. Vuonna 2011 he julkaisivat kolmannen studioalbuminsa, John Feldmannin ja Butch Walkerin tuottaman Vices & Virtues.
Kaksi vuotta myöhemmin yhtye palasi Too Weird to Live, Too Rare to Die! Jälleen Walkerin tuottama albumi oli saanut inspiraationsa Urien kotikaupungista Las Vegasista ja sen nimi oli lainattu Hunter S. Thompsonin klassikosta Fear and Loathing in Las Vegas. Eklektinen albumi, joka esitteli Urien kiinnostusta hiphopiin ja elektroniseen musiikkiin, oli myös ensimmäinen albumi, jolla Weekes oli mukana studiossa. Useiden live-esiintymisten jälkeen vuonna 2013 Smith jätti yhtyeen kiertueen vedoten jatkuviin päihdeongelmiinsa.
Vuoteen 2015 mennessä Smith ilmoitti virallisesti jättäneensä yhtyeen. Samoihin aikoihin Weekesin asema alennettiin jälleen kiertuejäseneksi. Urien johdolla Panic! At the Disco päätti vuoden julkaisemalla singlet ”Hallelujah”, ”Victorious” ja ”The Emperor’s New Clothes”. Kaikki kappaleet sisältyivät yhtyeen viidennelle studioalbumille, vuoden 2016 Death of a Bachelorille, jonka yhteistuotannossa Urie ja pitkäaikainen insinööri Jake Sinclair olivat mukana. Albumi debytoi Yhdysvaltain listaykköseksi ja oli ehdolla Grammyn saajaksi parhaasta rock-albumista. Sitä seurasi kiertue, jonka tuloksena syntyi konserttialbumi vuonna 2018. Samana vuonna Urie palasi myös täyspitkällä Pray for the Wicked -albumilla, joka nousi Billboard 200 -listan kärkeen. Se sisälsi jälleen Sinclairin tuottamat singlet ”High Hopes”, ”King of the Clouds” ja ”Say Amen (Saturday Night)”, joista jälkimmäisestä tuli yhtyeen ensimmäinen listaykkössingle.