Kun Dara Orbach vastaanottaa FedExin paketin laboratoriossaan Galvestonissa, Texasissa, usein hän avaa sen löytääkseen sen sisältä jäädytetyn delfiinin peniksen. Sitten hän sulattaa sen, puhaltaa sen täyteen ja ompelee peniksen emättimen sisään.
”Voit lähettää minulle kuolleen delfiinin sukuelimen, ja voin tunnistaa lajin silmämääräisesti”, Orbach sanoo. Hän on yksi harvoista tutkijoista, jotka tutkivat merinisäkkäiden sukupuolielinten evoluutiota ja tarkastelevat, miten luonto on muokannut nämä monimutkaiset järjestelmät kaikkine omituisine poimuineen ja kierteineen.
Orbach on kiinnostunut kysymyksistä, jotka eivät tulisi useimmille ihmisille edes mieleen. Miten urosdelfiinit voivat jahdata parittelukumppaniaan, kun niiden erektio tuottaa merkittävää vastusta? Tällä hetkellä kukaan ei tiedä sitä, mutta Orbach on päättänyt selvittää vastauksen tähän ja muihin kiireellisempiin kysymyksiin.
Mutta näihin kysymyksiin vastaaminen edellyttää tasaista tarjontaa peniksiä ja vaginoita, ja niitä on vaikea saada. Orbachille näytteen löytäminen tarkoittaa usein sitä, että hän odottaa delfiinin tai hylkeen huuhtoutuvan rantaan jossain päin Yhdysvaltoja. Kun paikalliset viranomaiset ovat keränneet näytteen, he leikkaavat peniksen tai emättimen irti, pakastavat sen ja lähettävät sen yhdessä yössä Orbachin laboratorioon.
Orbachilta on vienyt vuosia kerätä sukupuolielimet, jotka ovat hänen uusimman tutkimuksensa keskiössä. Sitä varten hän keräsi yhden peniksen ja emättimen urokselta ja naaraalta neljästä lajista: pyöriäisestä, pullonokkadelfiinistä, lyhytnokkadelfiinistä ja satamahylkeestä. Varmistaakseen, että eri sukupuolten sukupuolielimet sopivat yhteen, Orbach keräsi vain sellaisia yksilöitä, jotka asuivat San Franciscon lahden alueella.
Mutta Orbach ei ole kiinnostunut vain itse yksilöistä – hän haluaa tietää, miten ne sopivat yhteen, kun eläimet parittelevat. Tämän selvittämiseksi hänen on jäljiteltävä erektiota näissä kuolleissa peniksissä, mikä tarkoittaa oluttynnyrin täyttämistä suolaliuoksella ja peniksen pumppaamista, kunnes se on pystyssä.
Orbach tekee penis- ja vaginanäytteistään 3D-skannauksia
Orbach ottaa sen jälkeen vastaavan emättimen – josta hän on jo tehnyt silikonisen loppumuovin – ja ompelee sen sisälle pystyssä olevan peniksen. Tämä luomus kiinnitetään formaliinilla, kutistetaan etanolilla ja liotetaan jodiliuoksessa ennen kuin se skannataan CT-skannerilla.
Tuloksena saadut skannaukset muutetaan 3D-verkkomalleiksi, joiden avulla Orbach voi leikitellä peniksen ja emättimen asentoa simulaatiossa. Mutta kun kyse oli näistä neljästä lajista, hänelle oli selvää, että kullekin parille oli vain yksi oikea sovitus. ”Oli niin ilmeisen selvää, mikä sopi oikein”, hän sanoo.
”Kun pidimme endokastia ja autoimme sitä peniksen rinnalla, olimme ällikällä lyötyjä siitä, miten ne sopivat yhteen”, Orbach sanoo. Mutkistaan huolimatta nämä meren sukuelimet sopivat toisiinsa tarkalla tarkkuudella.
Näiden eläinten parittelun seuraaminen luonnossa voi olla äärimmäisen vaikeaa, joten nämä skannaukset antavat harvinaisen välähdyksen myös näiden olentojen seksuaalikäyttäytymisestä. Yksi johtolanka on pyöriäisen ja pullonokkadelfiinin suuret emättimen poimut. ”Peniksen varsi ei pääse mitenkään tuon poimun ohi”, Orbach sanoo, ellei naaras käännä vartaloaan päästääkseen peniksen sisään.
Tämä saattaa tarkoittaa, että näiden lajien naaraat ovat kehittyneet niin, että ne voivat kontrolloida sitä, kuinka syvälle urokset tunkeutuvat niihin. Jos ne kiertyvät niin, että niiden emättimen poimut ovat tiellä, naaraat pystyvät ehkä pitämään peniksen kärjen kaukana kohdunkaulasta, jolloin hedelmöittyminen on epätodennäköisempää.
Tällä voi olla valtavia evolutiivisia etuja delfiineille. Raskaus kestää näillä lajeilla vuoden, joten kustannukset, joita aiheutuu vasikan saamisesta sopimattomalta urokselta, voivat olla valtavat. ”Se saattaa pystyä hienovaraisesti kontrolloimaan isyyttä kehon asettelulla”, Orbach sanoo. Tavallisilla delfiineillä ja satamahylkeillä ei ole yhtä suuria emättimen poimuja, joten ainoa fyysinen este näille lajeille on peniksen pituus.
Mutta säilöttyjen sukupuolielinten tutkiminen laboratoriossa on vain yksi osa Orbachin työtä. Nyt hän aikoo lähteä merelle yrittämään havainnoida näiden eläinten parittelua luonnossa ja selvittää, miten niiden käyttäytyminen hyödyntää niiden ainutlaatuisesti sopeutuneita sukupuolielimiä. ”Se on niin epätavallinen ja erityinen ympäristö työskennellä”, Orbach sanoo.