Opioidiantagonisti eli opioidireseptoriantagonisti on reseptoriantagonisti, joka vaikuttaa yhteen tai useampaan opioidireseptoriin.
Naloksoni ja naltreksoni ovat yleisesti käytettyjä opioidiantagonistilääkkeitä, jotka ovat kilpailevia antagonisteja, jotka sitoutuvat opioidireseptoreihin suuremmalla affiniteetilla kuin agonistit mutta eivät aktivoi reseptoreita. Näin reseptori estyy tehokkaasti, mikä estää elimistöä reagoimasta opioideihin ja endorfiineihin.
Jotkut opioidiantagonistit eivät ole puhtaita antagonisteja, mutta ne tuottavat jonkin verran heikkoja opioidien osittaisagonistisia vaikutuksia, ja ne voivat tuottaa kipua lievittäviä vaikutuksia, kun niitä annetaan suurina annoksina opioidi-naiville henkilöille. Esimerkkejä tällaisista yhdisteistä ovat nalorfiini ja levallorfaani. Näiden lääkkeiden analgeettiset vaikutukset ovat kuitenkin rajalliset, ja niihin liittyy yleensä dysforiaa, mikä johtuu todennäköisesti κ-opioidireseptorin ylimääräisestä agonistisesta vaikutuksesta. Koska ne aiheuttavat opioidivieroitusvaikutuksia ihmisillä, jotka käyttävät tai ovat äskettäin käyttäneet opioidien täysiä agonisteja, näitä lääkkeitä pidetään käytännössä yleensä antagonisteina.
Heikko osittaisagonistivaikutus voi olla hyödyllinen joihinkin tarkoituksiin, ja sitä on aiemmin käytetty esimerkiksi entisten opioidiriippuvaisten pitkäaikaiseen ylläpitoon nalorfiinia käyttäen, mutta sillä voi kuitenkin olla myös haittapuolia, kuten hengityslamauksen paheneminen potilailla, jotka ovat yliannostaneet ei-opioidisia rauhoittavia aineita, kuten alkoholia tai barbituraatteja. Toisaalta naloksonilla ei ole osittaisagonistisia vaikutuksia, vaan se on itse asiassa osittainen käänteisagonisti μ-opioidireseptoreissa, joten se on ensisijainen vastalääke opioidien yliannostuksen hoidossa.
Naltreksoni on myös osittainen käänteinen agonisti, ja tätä ominaisuutta hyödynnetään opioidiriippuvuuden hoidossa, sillä pitkäaikainen matala-annoksinen naltreksonikuuri voi kumota muuttuneen homeostaasin, joka on seurausta pitkäaikaisesta opioidiagonistien väärinkäytöstä. Tämä on ainoa saatavilla oleva hoito, jolla voidaan kumota opioidiriippuvuuden pitkäaikaiset jälkivaikutukset, joita kutsutaan akuutin vieroitusoireyhtymäksi ja jotka muuten aiheuttavat yleensä masennuksen ja ahdistuksen kaltaisia oireita, jotka voivat johtaa mahdolliseen uusiutumiseen. Pieniannoksista naltreksonia käytetäänkin usein opioidiriippuvuuden hoidon viimeisenä vaiheena sen jälkeen, kun potilas on vieroitettu korvaavasta agonistista, kuten metadonista tai buprenorfiinista, jotta voidaan palauttaa homeostaasi ja minimoida akuutin vieroitusoireyhtymän jälkeisen oireyhtymän riski sen jälkeen, kun ylläpitävästä agonistista on luovuttu.