Niin, eräänä päivänä liukastuin jäällä ja söin jalkakäytävää. Kävelin paikalliseen teatteriin verinen naama, jonka en tiennyt olevan verinen, ja ystäväni sanoi: ”Hei mies, sulla on paskaa naamassa. Odota, se on oikeasti verta. Nyt minusta tuntuu pahalta.”
Minulla oli fyysinen todiste siitä, etten pystynyt kävelemään turvallisesti jäällä. Epäonnistuminen ei aina jätä verta valumaan kasvoillesi, mutta sillä on varmasti todellisia vaikutuksia.
Ei ole sattumaa, että olen miettinyt epäonnistumista jo useamman päivän ajan. Minulla oli stand-up settini viimeisimmässä Everything Will Be Okay -komediashow’ssa videoituna, eikä se mennyt niin hyvin kuin olisin halunnut. Itse asiassa tunsin lähellä settini loppua, että olin tavallaan epäonnistunut. Olin epäonnistunut videoimaan parhaan version osasta esitystäni.
Minulla on ollut paljon henkilökohtaisia ja ammatillisia epäonnistumisia menneisyydessä. Epäonnistumista ei ole koskaan helppo käsittää. Se voi iskeä myös elämän jokaiselle osa-alueelle. Epäonnistunut parisuhde voi jättää molemmat osapuolet kipeiksi ja antaa horjuvan luottamuksen omaan rakastettavuuteen. Yrityksen lopettaminen voi tuntua kirjaimellisesti kuolemalta minkä tahansa yrityksen työntekijöille. Jopa se, ettei pysty hyppäämään kiveä hiljaisen lammen poikki kesäisin, voi tuntua epäonnistumiselta.
Paljon netistä löytämiäni epäonnistumista käsitteleviä kirjoituksia oli enimmäkseen suunnattu liike-elämään tai ne olivat henkilökohtaisia esseitä, joissa jollekin tapahtui kauheita asioita ja hän voitti nämä tapahtumat. En lukenut mitään, jossa kaveri ei pystynyt avaamaan pakettia cashewpähkinöitä, joten hän ei saanut syödä cashewpähkinöitä. Pienetkin epäonnistumiset ovat epäonnistumisia. Niillä voi olla vähemmän vaikutusta, mutta ne tekevät silti jotain sinuun.
”Epäonnistuminen on aina paras tapa oppia,
Retracing your steps until you know,
Have no fear your wounds will heal.” – The Kings of Convenience
Epäonnistumisen voima on mielestäni se, mitä ihmiset sille antavat. Kyse on siitä, kuinka paljon annat sen hallita sitä, miten ajattelet itsestäsi tai tulevaisuudestasi. Se voi olla loistava oppimismahdollisuus niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin. Opit, mikä on syvältä ja mikä ei ole syvältä. Epäonnistuminen voi myös antaa sinulle uuden, puhtaan pohjan, jonka avulla voit luoda jotain parempaa.
Epäonnistumisen ei edes tarvitse olla huono asia. Jotkut epäonnistumiset ovat niin valtavia, että niistä tulee menestyksiä itsessään. Olipa kyseessä sitten kultti-klassikko tai useimmat peruuntuneet tv-sarjat, joilla oli niin raivokkaita faneja, että ne joko tuotiin takaisin tai niiden tekijöistä tuli silti menestyjiä. Mukava epäonnistuminen voi joskus johtaa odottamattomaan, suureen menestykseen.
Näen epäonnistumisen osana jatkuvaa kehitystä. En halua mennä liian kosmiseksi, mutta epäonnistuminen on osa jatkuvaa uudestisyntymistä, joka tapahtuu joka hetki jokaiselle maailmankaikkeuden elävälle olennolle. Se ei ole liian kosmista. Me kaikki haluamme olla parhaita versioita itsestämme riippumatta siitä, kuinka monta itseironista osumaa otamme.
”Epäonnistuminen pitkän sinnikkyyden jälkeen on paljon hienompaa kuin se, ettei koskaan ole ollut tarpeeksi hyvää pyrkimystä, jotta sitä voisi kutsua epäonnistumiseksi.”” – George Eliot
Epäonnistuminen sattuu vähän, se on hemmetin varmaa. Se voi satuttaa tunteita. Ja sitten kirjoitat siitä blogikirjoituksen. Sitten lukijat, joille epäonnistuit olemaan samaistuttava, voivat loukata tunteitasi. Se menee kuitenkin ohi.
Lopulta jatkat eteenpäin. Koska et voi olla tekemättä sitä, mitä teet ja mihin suhtaudut intohimoisesti. Sitä paitsi jatkuva menestys voi itse asiassa olla tylsää. Siinä on jotain jännittävää, kun näkee jonkin huolellisesti menestystä varten rakennetun asian tuhoutuvan liekkeihin.
Sanon vain, että olen epäonnistuja.