Record Plantin pitkä ja rikas historia alkoi vuonna 1968 yhdellä kaikkien aikojen kuuluisimmista avajaisprojekteista: Jimi Hendrixin Electric Ladyland. Ensimmäinen suuri miksaussessio, pian sen jälkeen, oli Woodstock-elokuvan soundtrack. Nämä kaksi merkkipaalua panivat liikkeelle loputtomalta vaikuttavan hittilevyjen sarjan, jonka tekivät lopulta useat studiot, jotka jakoivat saman nimen ja laatumerkin.
Sowing The Seeds
Alkuperäinen Record Plant, jonka perustivat Gary Kellgren ja Chris Stone, oli 12-raitainen studio New Yorkissa. Kellgren ja Stone avasivat Los Angelesiin 16-raitaisen studion vain vuotta myöhemmin vuonna 1969, joka tuli nopeasti tunnetuksi nimellä Record Plant West. Kolmen vuoden kuluttua he laajensivat jälleen, ja kolmas laitos avattiin San Franciscon lahden alueella sijaitsevaan Sausalitoon. Record Plant Los Angeles oli yksi ensimmäisistä studioista, jotka asensivat 24-raitaisen nauhurin vuonna 1970, hyvin pian sen jälkeen, kun tämä tekniikka tuli kaupallisesti saataville. Tämä mittava investointi alkoi kuitenkin tuottaa tulosta vasta muutamaa vuotta myöhemmin, sillä asiakkaat näyttivät tarvitsevan aikaa omaksuakseen täysin uudet mahdollisuudet.
Teknisen huippuosaamisen ja innovaation lisäksi omistajat olivat ensimmäisten joukossa, jotka muuttivat tyypillisten äänitysstudioiden silloiset melko kliiniset työtilat viihtyisämmäksi ympäristöksi ja loivat luovuutta edistävän tunnelman. Chris Stone sanoi kerran, että he ”muuttivat studiot siitä, mitä ne olivat – loisteputkivalot, valkoiset seinät ja puulattiat – olohuoneiksi, joita ne nykyään ovat”.”
Taiteilijat näyttivät pitävän tästä lähestymistavasta, sillä kaikissa kolmessa studiossa vieraili aikansa suurimpia muusikoita. Jimi Hendrix, Frank Zappa ja Velvet Underground työskentelivät kaikki Record Plantissa, ja 70-luvulla studiot tuottivat joukon todellisia klassikoita: Eaglesin Hotel California, Stevie Wonderin Talking Book, Innervisions ja Songs In The Key Of Life, John Lennonin Rock & Roll ja Fleetwood Macin Rumours, muutamia mainitakseni. John Lennon ja Paul McCartney soittivat myös viimeisen yhteisen jam-sessionsa Record Plant Hollywoodissa vuonna 1974.
Aina onni ei ollut studioiden puolella: toinen perustaja ja insinööri Gary Kellgren menehtyi vuonna 1977 traagisissa olosuhteissa, ja vain vuotta myöhemmin Record Plant Los Angelesin Studio C syttyi tuleen. Mutta noina synkkinä aikoina Record Plantin lukuisista studioista tulevien hittien lähde ei koskaan ehtynyt. Vuonna 1977 nuori artisti nimeltä Prince nauhoitti debyyttialbuminsa Record Plant Sausalitossa, ja Carlos Santana, Chaka Khan, Stephen Stills ja Aerosmith olivat muiden suurten nimien joukossa, jotka kulkivat Record Plantin ovista tuona aikana.
Seuraavalla kymmenvuotiskaudella lukuisat muutokset auttoivat muuttamaan Record Plantin studioksi, jollainen se on nykyään. John Lennon vietti elämänsä viimeisen päivän sessiossa Record Plant New Yorkissa 8. joulukuuta 1980, ja monet Bruce Springsteenin ja Tears For Fearsin kaltaisten artistien hittilevyt tulivat studiolta 80-luvulla. Myös suuria muutoksia tapahtui: Sausaliton studio myytiin vuonna 1981 (se suljettiin lopulta vuonna 2008), NY:n laitos sulki ovensa vuonna 1987 pian sen jälkeen, kun George Martin oli ostanut sen, ja vuosina 1985-1986 LA Record Plant muutti entiseen Radio Recordersin ”Annexiin” Hollywoodissa. Entinen varastorakennus, joka muutettiin alun perin studioksi vuonna 1946 – ja jossa Elvis Presley ja Louis Armstrong aikoinaan äänittivät – Record Plant LA on näin ollen yksi vanhimmista rakennuksista, jotka toimivat edelleen äänitysstudiona Los Angelesissa.
Out In The Open
Lyhyen George Martinin omistuksessa vietetyn ajan jälkeen Record Plant myytiin nykyiselle omistajalleen, alan veteraanille Rick Stevensille vuonna 1991, ja se koki vielä yhden merkittävän uudistuksen vuonna 1993. Neljä suurta studiota ja joitakin pienempiä editointisviittejä on nyt ryhmitelty valoisan atriumin ympärille, ja studiossa on kaikki viiden tähden hotellin mukavuudet: poreallas, biljardisali ja kahvila-baari. Erikoisen pohjaratkaisun ansiosta studio voi toimia eri tavoin. Kaikki studiot voidaan avata atriumin suuntaan, mikä saattaa rohkaista yhteistyöhön, mutta kuten supertähtiasiakkaita palvelevalta studiolta voi odottaa, työskentely on silti mahdollista yksinäisyydessä.
Vaikka Rolling Stonesin ja Black Crowesin kaltaiset rokkarit varaavat edelleen sessioita Record Plantissa, studioista on viime vuosina tullut R&B:n ja hiphopin kuuma paikka. Koska näissä sessioissa ei aina tarvita suuria live-huoneita, osa live-huoneista muistuttaa nykyään suuria loungeja, mikä lisää studioiden ”luksushotelli”-tunnelmaa. Hollywoodin elokuvateollisuuden lisäksi, joka on käyttänyt Record Plantia muun muassa Mission Impossible-, Men In Black- ja Austin Powers -elokuvien soundtrackien tuottamiseen, studion nykyinen asiakaskunta on kuin urbaanin musiikin kuka kukin on: Kanye West, Nas ja Beyoncé, Black Eyed Peas, Nelly ja Usher sekä Stevie Wonderin ja Herbie Hancockin kaltaiset veteraanit ovat levyttäneet siellä viime vuosina Lady Gagan, Justin Timberlaken, Christina Aguileran ja Madonnan kaltaisten artistien lisäksi. Kun nämä kuvat otettiin, studiotilaa jakoivat Snoop Dogg ja toinen hiphopin jättiläinen Mos Def.
Yllättävää tämän kokoiselle studiolle ja asiakaskunnalle on, että jokaisessa neljästä suuresta huoneesta on SSL:n konsoli: kolmessa on 9000 J-sarjan pulpetit, joissa on jopa 80 sisääntuloa, kun taas studiossa 2 on 4080 G-sarjan konsoli. Muihin teknisiin ominaisuuksiin kuuluvat mukautetut Augspurger-monitorit ja valtava kokoelma ulkoisia laitteita. Yhtä vaikuttava on mikrofonikokoelma: RCA:n ja Royerin nauhamikrofonien lisäksi Record Plant omistaa yli tusinan verran Neumannin vintage-putkimikrofoneja, mukaan lukien U47- ja U67-mikrofoneja sekä kolme M49-mikrofonia.
Ironisesti Record Plantin nykyiset tilat suorakulmaisine muotoineen ja betoniseinämineen näyttävät enemmän ”korporaatiomaisilta” eivätkä niinkään asuintiloilta kuin useat pienemmät ”putiikkistudiot”, joita on syntynyt viime vuosina. Niillä on myös vain vähän yhteistä Record Plant -nimeä kantaneen alkuperäisen studion kanssa. Mutta ehkä tämä selittääkin, miksi kaikki nimellä toimineet studiot ovat olleet niin menestyksekkäitä: ehkä Record Plantia ei pitäisi nähdä vain useina äänityshuoneina, vaan pikemminkin ajatuksena, filosofiana, joka on yksittäistä rakennusta vahvempi.