Seksuaalihäiriöille on ominaista, että henkilön kyky reagoida seksuaalisesti tai kokea seksuaalista mielihyvää on merkittävästi heikentynyt. Tämä voi tarkoittaa kyvyttömyyttä suorittaa tai saavuttaa orgasmi, kivuliasta yhdyntää, voimakasta vastenmielisyyttä seksuaalista toimintaa kohtaan tai liioiteltua seksuaalista vastesykliä tai seksuaalista kiinnostusta. Yksilöllä voi olla samanaikaisesti useita seksuaalisia toimintahäiriöitä.
Biologia, psykologia ja seksuaalinen toiminta
Monet tekijät voivat häiritä seksuaalista toimintaa. Sairaudet, kuten multippeliskleroosi, selkäydinvamma tai muu hermovaurio, diabetes, hormonaaliset (hormonaaliset) häiriöt ja vaihdevuosien tila voivat kaikki johtaa seksuaalisen kiinnostuksen tai seksuaalisen kyvyn ongelmiin. Tietyillä lääkkeillä, kuten selektiivisillä serotoniinin takaisinoton estäjillä (SSRI-lääkkeet), voi olla seksuaalisia sivuvaikutuksia. Jotkin ikään liittyvät verisuoni-, hermo- ja hormonaaliset muutokset voivat myös vaikuttaa haitallisesti seksuaaliseen toimintakykyyn. On tärkeää huomata, että jos seksuaaliset toimintahäiriöt voidaan ensisijaisesti katsoa johtuvan yhdestä tai useammasta näistä biologisista tekijöistä, sitä ei pitäisi diagnosoida psykiatrisena häiriönä, ja hoidon pitäisi kohdistua taustalla olevaan lääketieteelliseen ongelmaan. Monissa tapauksissa lääketieteelliset ongelmat voivat kuitenkin vaikuttaa seksuaaliseen ongelmaan, vaikka ne eivät välttämättä olekaan ongelman ensisijainen syy. Tällaisissa tapauksissa psykiatrinen diagnoosi voi olla aiheellinen.
Muut psykiatriset häiriöt voivat vaikuttaa haitallisesti seksuaaliseen toimintaan. Yhtenä esimerkkinä voidaan mainita masennushäiriö, jolle voi olla ominaista vähentynyt kiinnostus kaikkiin tai lähes kaikkiin tavanomaisiin toimintoihin. Seksuaalinen kiinnostus voi siis olla vähentynyt. Tällaisissa tapauksissa erillinen seksuaalisen toimintahäiriön diagnoosi ei ole perusteltu. Kuten lääketieteellisten sairauksien kohdalla, myös muut psykiatriset häiriöt voivat kuitenkin vaikuttaa seksuaaliseen ongelmaan, vaikka ne eivät välttämättä olekaan ongelman ensisijainen syy. Tällaisissa tapauksissa seksuaalisen toimintahäiriön diagnoosi voi olla aiheellinen.
Seksuaaliseen toimintahäiriöön voi vaikuttaa useita psykologisia ongelmia, vaikka diagnosoitavaa psykiatrista häiriötä ei olisikaan. Negatiivinen kehonkuva voi johtaa seksuaalisuuteen liittyviin ahdistuneisuuden tunteisiin, jotka estävät halua tai kykyä. Suorituskyvyn ahdistuneisuus voi vastaavasti johtaa seksuaalisten toimintojen ongelmiin. Stressitekijät, kuten työ- tai perheongelmat, voivat askarruttaa yksilöä ja vaikuttaa seksuaaliseen kiinnostukseen tai suorituskykyyn. Seksuaaliset traumat tai muut kielteiset historialliset tapahtumat voivat luoda kielteisiä mielleyhtymiä seksuaalisuuteen, mikä heikentää toimintaa. Tällaisissa tapauksissa seksuaalisen toimintahäiriön diagnoosi on yleensä perusteltu.
Suhdetekijät voivat myös vaikuttaa seksuaalisen toiminnan ongelmiin. Puhtaasti fyysisellä tasolla yksilön seksuaaliset huolenaiheet eivät useinkaan johdu yksilön sisäisestä ongelmasta vaan siitä, että hänen kumppaninsa ei tarjoa asianmukaista seksuaalista stimulaatiota. Ihmissuhteiden tasolla jotkut pariskunnat kärsivät huonosta seksuaalisesta viestinnästä, ymmärtävät huonosti seksuaalisuutta, heillä on erilaisia haluja tai mieltymyksiä seksuaaliseen toimintaan tai he suhtautuvat toisiinsa kielteisesti. Kaikki nämä tekijät voivat vaikuttaa kielteisesti seksuaaliseen kiihottumiseen tai suorituskykyyn. Tällaisia tapauksia ei pitäisi diagnosoida psykiatrisena häiriönä. Myös parisuhdeongelmat voivat kuitenkin osaltaan vaikuttaa seksuaaliseen ongelmaan, vaikka ne eivät välttämättä olekaan ongelman ensisijainen syy. Tällaisissa tapauksissa seksuaalisen toimintahäiriön diagnoosi voi olla aiheellinen.
Seksuaalisen toimintahäiriön etiologia on usein epäselvä, ja tarvitaan kliinistä harkintaa. Usein on tutkittava useita mahdollisia selityksiä käyttäen sekä lääketieteellisiä että psykiatrisia tutkimusmenetelmiä.