Jos olet nähnyt monia elokuvia, jotka sijoittuvat merelle, tiedät, kuinka suuria ja voimakkaita maailman valtameret voivat olla. On vaikea kuvitella ihmisen rakentamaa alusta, joka kestäisi aivan mitä tahansa, mitä maailman meret voisivat heittää sen päälle. Mutta juuri näin monet ajattelivat Titanic-nimisestä laivasta.
Kun Titanic lähti 11. huhtikuuta 1912 irlantilaisesta Queenstownista yli 2 200 matkustajaa ja miehistön jäsentä mukanaan matkalla New Yorkiin, suurin osa laivalla olleista uskoi luultavasti yleiseen myyttiin, joka oli liikkunut jo kuukausia: Titanic oli uppoamaton. Laivaa koskevien uutisartikkeleiden ja sen omistajan, White Star Linen, mainosten perusteella on selvää, että laivan rakentajat olivat suunnitelleet sen uppoamattomaksi.
Kun Titanic rakennettiin ja laskettiin vesille, se oli suurin kelluva alus. Se oli 882,5 jalkaa pitkä, 92,5 jalkaa leveä ja 175 jalkaa korkea, ja se syrjäytti 66 000 tonnia vettä. Se oli suurin koskaan tehty liikkuva esine. Äskettäin suunniteltujen vesitiiviiden osastojen ja kauko-ohjattavien, elektronisten vesitiiviiden ovien ansiosta on helppo ymmärtää, miksi insinöörit uskoivat, että laiva oli käytännössä uppoamaton.
Sen lisäksi, että Titanic oli poikkeuksellisen valtava, se suunniteltiin luksusmatkailun huipuksi. Koskaan aiemmin risteilyaluksella ei ollut ollut näin upeita varusteita, kuten kuntosali, uima-allas, kirjastoja, ravintoloita ja ylellisiä hyttejä. Titanicin neitsytmatkan matkustajaluetteloon kuului maailman rikkaimpia ihmisiä.
Titanicin matkan ensimmäiset päivät sujuivat ongelmitta. Huhtikuun 14. päivänä 1912 Titanic kuitenkin törmäsi jäävuoreen kello 23.40. Alus oli tuolloin noin 375 meripeninkulmaa etelään Newfoundlandista Pohjois-Atlantilla.
Vaikka alus oli suunniteltu pysymään pinnalla, vaikka neljä sen 16 vesitiiviistä osastosta rikkoutuisi, jäävuoren isku aiheutti sen, että aluksen rungon levyt vääntyivät tyyrpuurin (oikean) puolen varrella, ja vesi alkoi pian täyttää kuusi vesitiiviistä osastoista. Alle kolme tuntia myöhemmin alus hajosi ja upposi yli kolme kilometriä merenpohjaan.
Noin 705 ihmistä jäi henkiin nousemalla pelastusveneisiin. Valitettavasti vanhentuneet merenkulkusäännökset eivät olleet pakottaneet laivan suunnittelijoita sisällyttämään laivaan riittävästi pelastusveneet, jotta kaikkien matkustajien ja miehistön jäsenten selviytyminen olisi voitu varmistaa. Itse asiassa Titanicilla oli vain niin paljon pelastusveneitä, että vain hieman yli puolet matkustajista ja miehistöstä olisi voitu pelastaa, jos ne olisi lastattu asianmukaisesti. Pelastusveneet eivät olleet kunnolla lastattuja, ja noin 1 517 ihmistä menehtyi katastrofissa, mikä teki siitä yhden historian pahimmista rauhanajan merionnettomuuksista.
Jos ”uppoamaton” Titanic olisi kyennyt pysymään pinnalla paria tuntia pidempään, paljon enemmän ihmishenkiä olisi voitu pelastaa. Kun Titanic lähetti hätäkutsun, ensimmäinen vastannut alus – Carpathia – oli kuitenkin yli kolmen tunnin päässä. Kun se saapui paikalle, Titanic oli jo merenpohjassa.
Toinen alus – Californian – oli itse asiassa lähimpänä Titanicia, kun hätäkutsut lähetettiin. Todellinen tilanne ei kuitenkaan ollut selvä, eikä kapteeni Stanley Lord käskenyt Californiania auttamaan.
Katastrofia tutkineet asiantuntijat, mukaan lukien aluksen jäännökset, jotka löydettiin merenpohjasta vuonna 1985, ovat tulleet siihen tulokseen, että mikään yksittäinen tekijä ei ole syyllinen. Sen sijaan he uskovat, että se oli sarja tekijöitä, joita kutsutaan ”tapahtumakaskadiksi”, joka aiheutti Titanicin uppoamisen niin nopeasti.
Sen sijaan asiantuntijat uskovat esimerkiksi, että laiva purjehti liian nopeasti jäisiin olosuhteisiin nähden. Lisäksi he uskovat, että kapteeni Edward J. Smith kiinnitti liian vähän huomiota saatuihin jäävuorivaroituksiin. Jotkut jäävuorivaroitukset eivät ehkä edes ehtineet radiohuoneesta laivan komentosillalle. Lopuksi, miehistön jäsenillä, jotka tarkkailivat jäävuoria variksenpesästä, ei ollut kiikareita.
Kaikki nämä tekijät auttavat selittämään, miksi Titanic törmäsi jäävuoreen yöllä 14. huhtikuuta 1912. Se, miksi se sitten upposi niin nopeasti, selittyy osittain sillä, että valitettavasti käytettiin joitakin huonompilaatuisia rakennusmateriaaleja.
Katastrofia tutkineet metallurgit uskovat, että Titanicin edistyksellisestä teknologiasta ja ylellisistä majoitustiloista huolimatta sen runko oli kiinnitetty toisiinsa huonosti valetuilla takorautaniiteillä. Kun alus törmäsi jäävuoreen, he uskovat, että nämä niitit irtosivat ja ”avasivat” rungon saumoista.
Laivan runkoon syntyneet reiät mahdollistivat kuuden osaston tulvimisen, mikä aiheutti sen, että väitetysti ”uppoamattomaksi” luokiteltu alus ei vain uponnut, vaan upposi nopeasti. Titanicin katastrofi järkytti maailmaa ja johti useisiin uusiin merenkulun turvallisuussäännöksiin, joihin kuului muun muassa sen varmistaminen, että aluksella oli riittävästi pelastusveneitä kaikkien matkustajien kuljettamiseksi.