Koko elämäni muuttui kymmenessä minuutissa.
Olin 13 viikolla raskaana ensimmäisellä lapsellani ja olin innoissani kuullessani vauvani sydämenlyönnit kolmannen kerran. Ultraääniteknikko tutki vatsaani, kun juttelin mieheni kanssa, ja kertoi palaavansa lääkärin kanssa. Tiesin, että jokin oli vialla, kun näin synnytyslääkärin ilmeen.
Sydän ei sykinyt. Vauvalla oli tuhoisa hermostoputkivika, jota kutsutaan enkefalokeleksi, mikä tarkoittaa, että kallo ei muodostunut kunnolla ja työntyi ulos. Tulevina viikkoina saisin paljon lisätietoa kehittyneiden testien ansiosta. Vauva oli poika. Vian aiheutti trisomia 18, harvinainen kromosomitauti. En olisi voinut tehdä mitään toisin pelastaakseni hänet.
Miljoona asiaa kiihtyi mielessäni kuunnellessani geneettistä neuvontaa antavan neuvonantajan selostavan hellävaraisesti seuraavia askeleitamme, ja eräs ajatus nousi mieleeni.
Olin iloisesti jakanut sosiaalisessa mediassa raskausilmoituksen kuultuani vauvan sydämenlyönnistä. Keskenmenon todennäköisyys oli tuossa vaiheessa alle kolme prosenttia. Oletin olevani turvassa.
Mitä sanoisin nyt?
—
Mieheni Vagner ja minä aloimme puhua vauvoista muutama kuukausi häidemme jälkeen. Halusimme perustaa perheen, mutta asuimme yhden makuuhuoneen asunnossa eikä meillä ollut paljon. Oli järkevää odottaa.
Hyllytimme vauvapuheet ja tarkistimme sen sijaan kohteita ämpärilistaltamme – ostimme kodin, perustimme yrityksen, lomailimme Euroopassa. Vuoden 2019 alussa päätimme ottaa raskauden vakavasti. Olimme vielä nuoria – minä olin vasta 25, mieheni 26 – mutta tiesimme, mitä halusimme.
Kun näin ensimmäisen kerran positiivisen raskaustestin, minua pelotti. Se oli tervetullut uutinen, mutta pelkäsin heti, ettemme olleet valmiita. Pelkoni hälveni ja jännitys otti vallan, kun näytin testiä Vagnerille. Käytimme älypuhelinsovellusta laskeaksemme arvioidun laskettuaikani: 23. joulukuuta 2019. Olimme saamassa jouluvauvan.
Mutta jos kukaan ei tiedä, että olet raskaana, kenen puoleen käännyt, kun asiat menevät pieleen?
—
—
Lähdin lääkärin vastaanotolta ja aloin valmistautua leikkaukseen samana päivänä. Minulle tehtäisiin pallolaajennus- ja kaavintatoimenpide sikiökudoksen poistamiseksi kohdustani, ja se lähetettäisiin laboratorioon testattavaksi.
Heräsin tuon ajanvarauksen jälkeisenä päivänä toivoen, että kaikki oli ollut vain unta, mutta kouristukset ja verenvuoto muistuttivat minua siitä, että se oli totta.
Tekstiviestitin lähimmille ystävilleni ja perheenjäsenilleni leikkausta edeltävää toimenpidekuntoon saattamista odottaessani, ja lähetin samasta sanomasta variaatioita: ”Vauva kuoli. Kohtalokas synnynnäinen vika. Olemme järkyttyneitä, mutta selviämme lopulta.”
Sitten oli aika kertoa maailmalle. Harkitsin hetken aikaa lyhyen päivityksen antamista ja kirjautumista pois internetistä muutamaksi viikoksi, mutta tajusin, että halusin ihmisten tietävän yksityiskohdat.
Olen freelance-päällikkö sosiaalisessa mediassa ja minulla on myös blogi, jolla on kohtuullisen suuri seuraajakunta, joten sosiaalisella medialla on tärkeä rooli elämässäni. Jaan kaikki elämäni osa-alueet verkossa – se ei sovi kaikille, mutta nautin aitoudesta niiden ihmisten kanssa, jotka seuraavat minua. Ja tällä kertaa tarvitsin kaikkia ymmärtämään menetykseni vakavuuden.”
Tiesin valitettavan vähän keskenmenosta ennen kuin se tapahtui minulle. Trisomia 18:n mahdollisuudet ovat pienet. National Institutes of Healthin mukaan tila esiintyy noin yhdessä 2500 raskaudesta. Raskaudenkeskeytys on kuitenkin hätkähdyttävän yleistä – Mayo Clinicin mukaan 10-20 prosenttia raskauksista päättyy keskenmenoon.
Mahdollisuuksien mukaan tunnet jonkun, joka on kokenut raskaudenkeskeytyksen tuskan. Ja on myös todennäköistä, että tunnet jonkun, joka ei ole koskaan puhunut siitä.
Näistä luvuista huolimatta Albert Einstein College of Medicinen ja Montefiore Health Systemin vuonna 2013 tekemä tutkimus osoitti, että suurin osa kyselyyn vastanneista luuli keskenmenoja harvinaisiksi.
Monet kyselyyn vastanneista luulivat myös virheellisesti, että elämäntapavalinnat, stressi, raskaiden esineiden nostaminen, ehkäisyn aiempi käyttö ja muut ehkäistävissä olevat asiat olivat keskeisimpiä keskenmenon syitä, vaikka todellisuudessa geneettiset ongelmat ovat.
Ei siis liene yllätys, että samassa tutkimuksessa monet keskenmenon kokeneista ilmoittivat tuntevansa syyllisyyttä tai häpeää.
Yhdistyssisaret collegesta. Entiset kollegat. Ystäviä lukiosta. Seurakuntatoverit kirkossani. Täysin tuntemattomia ihmisiä. Digitaalinen postilaatikkoni täyttyi nopeasti viesteistä, jotka tulivat kaikenlaisilta naisilta, jotka lähettivät surunvalitteluja, koska hekin olivat menettäneet vauvoja.
Olin täynnä kysymyksiä. Onko normaalia vuotaa verta päiviä leikkauksen jälkeen? Tunsitko itsesi huonoksi äidiksi verihyytymien huuhtelun jälkeen peläten, että lähetät vauvasi palasia vessan viemäriin? Voinko koskaan tuntea itseni taas onnelliseksi? Ja kuinka paljon tämä kaikki tulisi maksamaan?
Yksi kerrallaan he lohduttivat minua ja sanoivat, että kaikki järjestyy, vaikka tuntui kuin maailmani olisi loppunut. Eräs ystäväni kehotti minua lähettämään mieheni ostamaan tyynyjä. Toinen suositteli suruneuvontaa. Vielä toinen lähetti kukkia. He toivottivat minut tervetulleeksi sisaruuteen, johon yksikään nainen ei halua liittyä.
Jakamisessa on tietysti varjopuolensa. Sain tunteetonta kommenttia hyvää tarkoittavilta ihmisiltä, jotka kertoivat keskenmenoni olevan osa Jumalan suunnitelmaa. Eräälle ystävälle sanottiin, että hän haki huomiota sen jälkeen, kun hän oli kirjoittanut Facebookissa, että hänellä oli ollut toistuvia keskenmenoja – ja vaikka näin olisikin, mitä väärää siinä on, että hakee huomiota, kun sitä saattaa todella tarvita?
En usko, että kenenkään pitäisi tuntea olevansa velvollinen kertomaan keskenmenotarinansa ihmisille. Se on kauhistuttava trauma ja jokainen käsittelee asioita eri tavalla. Mutta jos joku päättää jakaa kokemuksensa, ihmisten pitäisi kuunnella ja reagoida armollisesti. Se vaatii paljon rohkeutta.
Poikani menettämisestä on kulunut neljä kuukautta. Nimesimme hänet Jedidiah Davidiksi, nimet, jotka molemmat tarkoittavat ”kalliisti rakastettu”. Olen käynyt terapiassa ja puhunut psykiatrin kanssa tunteistani. Minun pitäisi olla sisustamassa lastenhuonetta ja suunnittelemassa vauvakutsuja, mutta sen sijaan olen alkanut miettiä uuden vauvan yrittämistä.
Epäonnistunut avioliitto varastaa ilon tulevista raskauksista. Kun saan positiivisen raskaustestin, ehkä joskus pian, tiedän kuinka moni asia voi mennä pieleen. Olen varovaisen optimistinen, mutta se naiivi onnellisuus, jota tunsin Jedidiahista, on poissa.
Vaikka elämä on palannut normaaliksi, minusta tuntuu kuin minua olisi lyöty vatsaan aina, kun tapaan jonkun, joka odottaa tervettä vauvaa, ja toisinaan vältän sosiaalista mediaa, jotta en näkisi odottamattomia raskausilmoituksia. Kun tapaan vanhoja ystäviä tai tuttuja, he joskus myöntävät, etteivät tiedä, mitä sanoa minulle.
Siltikin keskenmenoni jakaminen maailman kanssa on valinta, jota en kadu. Eihän siinä ole mitään hävettävää.
MITÄ TEHDÄ, JOS SINUN RAKKAIMMASI JOUKKO SAA KESKEYTYMISEN
Älä yritä löytää hopeasävyä. ”Ainakin voit tulla uudelleen raskaaksi” ja ”No, se tapahtui aikaisin” eivät ole lohduttavia lausuntoja – ne ovat tahattomasti julmia. Sen sijaan kuuntele vain.
Muistuta heitä siitä, että se ei ole heidän vikansa. Suurin osa keskenmenoista johtuu kromosomipoikkeavuuksista, mutta se ei estä surevaa ihmistä miettimästä, mitä hän teki väärin.
Kysy, mitä hän tarvitsee. Läheisesi saattaa tarvita olkapäätä, jolle itkeä, tai hän saattaa yksinkertaisesti haluta häiriötekijöitä eikä ajatella menetystä. Keskustele heidän kanssaan, jotta löydät parhaan tavan auttaa.
lähetä ruokaa ja lahjakortteja. Minun ei tarvinnut miettiä, mitä söisin lounaaksi tai päivälliseksi viikkoihin keskenmenoni jälkeen – läheiset ja tuntemattomat lähettivät aterioita ja ruokatoimituksen lahjakortteja nähtyään postaukseni sosiaalisessa mediassa.
Ymmärrä, että he saattavat tarvita enemmän apua. Äitien mielenterveyteen erikoistuneen terapeutin Heidi McBainin mukaan naiset saattavat tuntea itsensä yksinäisiksi käsiteltyään keskenmenon. ”Näen vastaanotollani paljon asiakkaita, jotka ovat saaneet keskenmenon ensimmäisellä kolmanneksella, ja koska he päättävät olla kertomatta kenellekään raskaudestaan, he eivät sitten halua kertoa ihmisille raskauden menetyksestä”, hän sanoi. ”Se voi olla hyvin vaikeaa ja eristävää.” McBain suosittelee, että naiset, jotka kamppailevat emotionaalisesti, menevät terapeutin puheille, varsinkin jos he aikovat yrittää raskautta. ”On tärkeää olla emotionaalisesti terveessä tilassa, ennen kuin alkaa yrittää tulla uudelleen raskaaksi.”
Raskauden ja vauvan menetyksen tietoisuuskuukausi
Lokakuu on raskauden ja vauvan menetyksen tietoisuuskuukausi, ja lokakuun 15. päivä vietetään Maailman raskauden &vauvan menetyksen muistopäivää. Vuonna 1988 presidentti Ronald Reagan julisti lokakuun ”kuukaudeksi, jonka tarkoituksena on tunnustaa menehtyneiden vanhempien ainutlaatuinen suru osoittaakseen tukeaan niille monille perheille, jotka ovat kärsineet tällaisen traagisen menetyksen”, kertoo voittoa tavoittelematon Star Legacy Foundation -järjestö.
Ayana Lage on Tampassa työskentelevä sosiaalisen median konsultti, bloggaaja ja kirjoittaja. Ota häneen yhteyttä osoitteessa [email protected].
Tilaa ilmoituksetTilaa ilmoitukset.