Mikä oli vuoden 1763 julistus?

Suur-Britannia tunnusti, että yksi Pontiacin kapinaan vaikuttaneista tekijöistä oli ollut maanhimoisten uudisasukkaiden hallitsematon liikkuminen Appalakkien länsipuoliselle alueelle. Britannia ymmärsi myös, että tarvittiin suunnitelma sodan aikana voitettujen laajojen alueiden kehittämiseksi hallitusti. Kuningas Yrjö III toivoi rauhoittavansa intiaanit ja hankkivansa samalla aikaa pitkän aikavälin suunnitelman laatimiseen, joten hän antoi vuonna 1963 julistuksen (Proclamation of l763). Tämä 7. lokakuuta 1763 annettu kuninkaallinen asetus kielsi asutuksen Appalakkien länsipuolella. Siinä myös vaadittiin Appalakkien länsipuolelle muuttaneita uudisasukkaita palaamaan vuorten itäpuolelle.

Vaikka julistuksella vahvistetun rajalinjan ei ollut koskaan tarkoitus olla pysyvä, asetus suututti uudisasukkaat monesta syystä. Siirtolaiset, jotka olivat sodan aikana joutuneet pakenemaan Appalakkien länsipuolella sijaitsevilta tiloiltaan, huomasivat, että julistus kielsi heitä palaamasta entisille kotitiloilleen. Monet näistä uudisasukkaista olivat taistelleet Britannian hallituksen puolesta Ranskan ja intiaanien sodassa. He uskoivat, että läntiset maat olivat yksi heidän verellään ansaituista sotasaaliista, ja he tunsivat, että Britannian hallitus oli pettänyt heidät.

Vuoden 1763 julistus huolestutti myös monia siirtomaiden varakkaimpia ja vaikutusvaltaisimpia miehiä, koska monet näistä miehistä olivat sijoittaneet suuria summia spekulatiivisiin maayhtiöihin, kuten Ohion yhtiölle (perustettu vuonna 1747), Loyal-yhtiölle (perustettu vuonna 1749) ja Mississippi-yhtiölle (perustettu vuonna 1763). Nämä yhtiöt toivoivat tienaavansa rahaa hankkimalla Ison-Britannian hallitukselta omistusoikeuden suuriin läntisiin maa-alueisiin ja myymällä maata edelleen uudisasukkaille, kun nämä siirtyivät Appalakkien yli. Näihin yhtiöihin sijoittivat muun muassa George Washington, Thomas Jefferson, Patrick Henry, Richard Henry Lee ja Arthur Lee Virginiasta sekä Benjamin Franklin Pennsylvaniasta. Koska maayhtiöt eivät kyenneet hankkimaan maan omistusoikeutta Britannian hallitukselta, ne eivät voineet myydä maata. Vaikka yhtiöiden edustajia lähetettiin Lontooseen argumentoimaan maayhtiöiden puolesta, Britannian hallitus kieltäytyi muuttamasta kantaansa. Vaikka intiaanien ja brittiläisten edustajien väliset uudet sopimukset avasivat sodan jälkeen melko nopeasti laajoja alueita kehitettäväksi, maayhtiöt eivät toipuneet. Yhtiöihin sijoittaneet varakkaat miehet kärsivät huomattavia taloudellisia tappioita. Nämä tappiot jäivät mieleen Amerikan vallankumousta edeltävinä vuosina.