Jopa kotimaassaan itäisessä Välimeren maassa metsäkauris on harvinainen ”villieläin”. Suurin osa laumoista on puolikotieläimiä. Keskikokoiset metsäkauriit ovat maailman hirvieläimistä yleisimmin pidettyjä, ja niitä on tuotu kaikkiin asuttuihin maanosiin.
Väritys on hyvin monimuotoinen, sillä siitä esiintyy jopa 14 variaatiota valkoisesta punaruskean sävyjen kautta tummanruskeaan, ja joillakin täysikasvuisilla yksilöillä on säilynyt alkuperäiset laikukkaat merkit. Riippumatta siitä, minkä värisenä ne syntyvät, ne säilyttävät värinsä koko elämänsä ajan.
Sammalkauriin kintere on valkoinen; kun se hälyttää, kintereen karvat nousevat pystyyn ja häntä nostetaan korkealle paljastaen välähdyksen, joka varoittaa muita kauriita uhasta. Niiden tärkeimmät puolustautumiskeinot ovat pakeneminen ja piiloutuminen, vaikka sorkkia, sarvia ja hampaita käytetäänkin viimeisenä keinona.
Uhkaantuessaan säikähtäneet kaurispeurat pakenevat saalistajia käyttämällä ”stottingiksi” kutsuttua jäykkäjalkaista hyppimistä ja juoksemista. Metsään päästyään ne pystyvät käyttämään monipuolisia turkin värejään tehokkaasti naamiointina.
Lokakuussa metsäkauriit keräävät naaraat haaremiin. Tappelua esiintyy jonkin verran, mutta se on lähinnä näytöstä. On myytti, että urokset eivät syö syyskuusta lokakuun puoliväliin kestävän kiima-ajan aikana.
Jo ennen kiima-aikaa urokset paisuvat, mutta laihtuvat silti paljon, koska ne eivät syö riittävästi ravintoa kiiman valtavaan energiantarpeeseen nähden. Ne merkitsevät ja puolustavat pientä aluetta, jota kutsutaan ”kannan” nimellä ja jolta muut urokset suljetaan pois.
Tammat ja poikaset pysyvät urosten reviirillä, ja kun kukin tamma tulee kiimaan, sitä seurataan, kunnes parittelu on tapahtunut. Karjuva uros heiluttaa sarviaan silmiinpistävästi kohti naarasta, jota se seuraa kosiskellessaan, ja se ääntelee äänekkäästi jokaisella sarvien heilautuksella.
Sarvien heilautuksen yhteydessä uroksen silmiinpistävä aataminomena liukuu jokaisella haukahduksella ylös ja alas kurkusta. Riutuvat urokset muodostavat pieniä lisääntymisreviirejä naaraiden reviireille ja saattavat yhdistää nämä reviirit silmiinpistäviksi reviiriryhmittymiksi, joita kutsutaan ”lekeiksi”.
Rutin jälkeen urokset yleensä lakkaavat puolustamasta reviirejään ja muodostavat poikamieslaumoja, kun taas naaraat ja poikaset pysyttelevät erillään uroksista ja omissa ryhmissään.
Hirviyksilöt irrottavat sarvensa ja kasvattelevat itselleen uuden sarvipeitteen ajoissa ennen seuraavaa rutia. Niiden sarvien pistemäärä kasvaa iän myötä.
Sarvikuonoilla on litteät sarvet, jotka ovat suurimmat vanhan maailman hirvieläimistä, ja ne ovat suurimmat suhteessa niiden ruumiin kokoon. Sarvet ovat leveät, päistään litteät, ja niissä on useita lyhyitä piikkejä. Tämä on ainoa vanhan maailman hirvieläin, jolla on litteät sarvet.
Sarvikuonot painavat syntyessään noin 10 kiloa. Ensimmäisten elinpäiviensä aikana kauris piiloutuu pensaikkoon tai muuhun sopivaan aluskasvillisuuteen, ja sen ainoana suojana on turkkinsa naamiointiväritys ja se, ettei sillä ole hajua, joka paljastaisi sen petoeläimille.
Talvikauriit syövät suurimman osan ravinnostaan avoimilla, ruohikkoisilla alueilla, mutta ne tarvitsevat puiden peittoa ja aluskasvillisuutta suojaa varten. Ravinnon saatavuus näyttää määrittävän sen, ovatko kauriinhirvet jollakin alueella pääasiassa laiduntajia vai kulkijoita. Mahdollisuuksien mukaan ne syövät pääasiassa yrttejä ja lehtiä ja toisinaan puita ja ruohoja.
Fossil Rimissä kauriit elävät päälaitumella ja riistansuojelualueella – kolmannella ja neljännellä laitumella, joille tullaan.