Leonardo da Vinci (1452-1519) oli taidemaalari, arkkitehti, keksijä ja kaiken tieteellisen opiskelija. Hänen luontainen neroutensa ylitti niin monet tieteenalat, että hän ruumiillisti termin ”renessanssin mies”. Nykyään hänet tunnetaan parhaiten taiteestaan, johon kuuluu kaksi maalausta, jotka ovat edelleen maailman tunnetuimpia ja ihailluimpia: Mona Lisa ja Viimeinen ehtoollinen. Taide, uskoi da Vinci, oli kiistatta yhteydessä tieteeseen ja luontoon. Hän oli pitkälti itseoppinut ja täytti kymmeniä salaisia muistikirjoja keksinnöillä, havainnoilla ja teorioilla ilmailusta anatomiaan. Muu maailma oli kuitenkin vasta alkanut jakaa tietoa liikkuvalla kirjasimella kirjoitetuissa kirjoissa, ja hänen muistikirjoissaan ilmaistuja käsitteitä oli usein vaikea tulkita. Vaikka häntä ylistettiin aikanaan suurena taiteilijana, hänen aikalaisensa eivät useinkaan täysin ymmärtäneet hänen nerouttaan – älykkyyden ja mielikuvituksen yhdistelmää, jonka ansiosta hän pystyi ainakin paperilla luomaan sellaisia keksintöjä kuin polkupyörä, helikopteri ja lentokone, joka perustui lepakon fysiologiaan ja lentokykyyn.
Leonardo da Vinci: Varhainen elämä ja koulutus
Leonardo da Vinci (1452-1519) syntyi Anchianossa, Toscanassa (nykyisessä Italiassa), lähellä Vincin kaupunkia, josta saimme häneen nykyään liitetyn sukunimen. Omana aikanaan hänet tunnettiin vain Leonardona tai nimellä ”Il Florentine”, koska hän asui Firenzen lähellä – ja hänet tunnettiin taiteilijana, keksijänä ja ajattelijana.
Da Vincin vanhemmat eivät olleet naimisissa, ja hänen äitinsä Caterina, talonpoika, meni naimisiin toisen miehen kanssa da Vincin ollessa hyvin nuori ja perusti uuden perheen. Noin 5-vuotiaasta lähtien hän asui Vincissä kartanossa, joka kuului hänen isänsä, asianajaja ja notaari Ser Peiron perheelle. Da Vincin kasvatuksessa auttoi myös hänen setänsä, jolla oli erityinen luonnon arvostus, jonka da Vinci kasvoi jakamaan.
Leonardo da Vinci: Varhainen ura
Da Vinci ei saanut muodollista koulutusta peruslukutaitoa, -kirjoitusta ja -matematiikkaa pidemmälle, mutta hänen isänsä arvosti hänen taiteellista lahjakkuuttaan ja antoi hänet noin 15-vuotiaana oppipojaksi tunnetulle firenzeläiselle kuvanveistäjälle ja taidemaalarille Andrea del Verrocchion luokse. Noin vuosikymmenen ajan da Vinci hioi maalaus- ja kuvanveistotekniikkaansa ja harjoitteli mekaanisia taitoja. Kun hän oli 20-vuotias vuonna 1472, Firenzen maalarikilta tarjosi da Vincille jäsenyyttä, mutta hän pysyi Verrocchion palveluksessa, kunnes hänestä tuli itsenäinen mestari vuonna 1478. Noin vuonna 1482 hän ryhtyi maalaamaan ensimmäistä tilaustyötään, maagisten palvomista, Firenzen San Donaton Scopeton luostariin.
Da Vinci ei kuitenkaan koskaan saanut tuota teosta valmiiksi, sillä pian sen jälkeen hän muutti Milanoon työskentelemään hallitsevan Sforza-klaanin palveluksessa, jossa hän toimi insinöörinä, taidemaalarina, arkkitehtinä, hovin juhlatilaisuuksien suunnittelijana ja ennen kaikkea kuvanveistäjänä. Suku pyysi da Vinciä valmistamaan upean pronssisen 16 metriä korkean ratsastajapatsaan dynastian perustajan Francesco Sforzan kunniaksi. Da Vinci työskenteli projektin parissa 12 vuoden ajan, ja vuonna 1493 savimalli oli valmis esiteltäväksi. Lähestyvä sota merkitsi kuitenkin sitä, että veistokseen tarkoitettu pronssi käytettiin uudelleen tykeiksi, ja savimalli tuhoutui konfliktissa sen jälkeen, kun vallassa ollut Sforza-herttua kaatui vallasta vuonna 1499.
Leonardo da Vinci: ”Viimeinen ehtoollinen” ja ”Mona Lisa”
Vaikka da Vincin maalauksia ja veistoksia on säilynyt verrattain vähän – osittain siksi, että hänen kokonaistuotantonsa oli varsin vähäistä – kaksi hänen säilyneistä teoksistaan kuuluu maailman tunnetuimpiin ja ihailluimpiin maalauksiin.
Ensimmäinen on da Vincin ”Viimeinen ehtoollinen”, joka on maalattu hänen ollessaan Milanossa noin vuosina 1495-1498. Temperalla ja öljyllä kipsille maalattu seinämaalaus ”Viimeinen ehtoollinen” luotiin kaupungin Santa Maria delle Grazie -luostarin ruokasaliin. Teos tunnetaan myös nimellä ”Cenacle”, ja se on kooltaan noin 15 kertaa 29 jalkaa, ja se on taiteilijan ainoa säilynyt fresko. Se kuvaa pääsiäisateriaa, jonka aikana Jeesus Kristus puhuttelee apostoleja ja sanoo: ”Yksi teistä pettää minut”. Yksi maalauksen merkittävimmistä piirteistä on kunkin apostolin selkeä tunneilmaisu ja kehonkieli. Sen sommittelu, jossa Jeesus on apostolien keskellä mutta kuitenkin eristäytyneenä heistä, on vaikuttanut useiden sukupolvien maalareihin.
Kun ranskalaiset valtasivat Milanon vuonna 1499 ja Sforza-suku pakeni, myös da Vinci pakeni, mahdollisesti ensin Venetsiaan ja sitten Firenzeen. Siellä hän maalasi sarjan muotokuvia, joihin kuului ”La Gioconda”, 21 x 31 tuuman kokoinen teos, joka tunnetaan nykyään parhaiten nimellä ”Mona Lisa”. Noin vuosien 1503 ja 1506 välisenä aikana maalatusta naisesta – erityisesti hänen salaperäisen hymynsä vuoksi – on spekuloitu vuosisatojen ajan. Aiemmin häntä pidettiin usein kurtisaanina toimineena Mona Lisa Gherardinina, mutta nykyisten tutkijoiden mukaan hän oli Lisa del Giocondo, firenzeläisen kauppiaan Francisco del Giocondon vaimo. Nykyään muotokuva – ainoa säilynyt da Vincin muotokuva tältä ajalta – on Louvren museossa Pariisissa, Ranskassa, jossa se houkuttelee vuosittain miljoonia kävijöitä.
Vuoden 1506 tienoilla da Vinci palasi Milanoon yhdessä oppilas- ja opetuslapsiryhmänsä kanssa, johon kuului myös nuori aristokraatti Francesco Melzi, josta tuli Leonardon läheisin kumppani taiteilijan kuolemaan asti. Ironista kyllä, Ludovico Sforzan herttuan voittanut Gian Giacomo Trivulzio tilasi da Vincilta suuren ratsastajapatsashautansa veistämisen. Sekään ei koskaan valmistunut (tällä kertaa siksi, että Trivulzio pienensi suunnitelmaansa). Da Vinci vietti Milanossa seitsemän vuotta, minkä jälkeen hän vietti vielä kolme vuotta Roomassa sen jälkeen, kun Milanosta tuli jälleen kerran poliittisten riitojen vuoksi vieraanvarainen.
Leonardo da Vinci: Filosofia yhteenkuuluvuudesta
Da Vincin kiinnostuksen kohteet ulottuivat kauas kuvataiteen ulkopuolelle. Hän tutki muun muassa luontoa, mekaniikkaa, anatomiaa, fysiikkaa, arkkitehtuuria ja asetekniikkaa ja loi usein tarkkoja ja toimivia malleja polkupyörän, helikopterin, sukellusveneen ja sotilaspanssarivaunun kaltaisille koneille, jotka eivät toteutuneet vuosisatoihin. Hän oli, kirjoitti Sigmund Freud, ”kuin mies, joka heräsi liian aikaisin pimeässä, kun kaikki muut vielä nukkuivat.”
Monien teemojen voisi sanoa yhdistävän da Vincin eklektisiä kiinnostuksen kohteita. Erityisesti hän uskoi, että näkö oli ihmiskunnan tärkein aisti ja että ”saper vedere” (”osata nähdä”) oli ratkaisevan tärkeää, jotta kaikki elämän osa-alueet voitaisiin elää täydellisesti. Hän näki tieteen ja taiteen pikemminkin toisiaan täydentävinä kuin toisistaan erillisinä tieteenaloina ja ajatteli, että jommallakummalla alalla muotoillut ideat voivat – ja niiden pitääkin – inspiroida toista alaa.
Mahdollisesti monipuolisten kiinnostuksen kohteidensa runsauden vuoksi da Vinci jätti valmistumatta merkittävän määrän maalauksiaan ja projektejaan. Hän käytti paljon aikaa uppoutumiseen luontoon, tieteellisten lakien testaamiseen, ruumiiden (ihmisten ja eläinten) paloitteluun sekä havaintojensa pohtimiseen ja kirjoittamiseen. Jossain vaiheessa 1490-luvun alussa da Vinci alkoi täyttää muistikirjoja, jotka liittyivät neljään laajaan aihepiiriin – maalaustaiteeseen, arkkitehtuuriin, mekaniikkaan ja ihmisen anatomiaan – luoden tuhansia sivuja siististi piirrettyjä kuvituksia ja tiiviisti kirjoitettuja kommentteja, joista osa (vasemman käden ”peilikirjoituksen” ansiosta) oli muille lukukelvottomia.
Muistikirjat – joihin usein viitataan nimellä ”da Vincin käsikirjoitukset” ja ”koodeksit” – ovat nykyään museoiden kokoelmissa sen jälkeen, kun ne olivat hänen kuolemansa jälkeen hajallaan. Codex Atlanticus sisältää esimerkiksi suunnitelman 65-metrisestä mekaanisesta lepakosta, joka on pohjimmiltaan lepakon fysiologiaan sekä ilmailun ja fysiikan periaatteisiin perustuva lentokone. Muut muistikirjat sisälsivät da Vincin anatomisia tutkimuksia ihmisen luustosta, lihaksista, aivoista sekä ruuansulatus- ja lisääntymisjärjestelmästä, jotka toivat uutta ymmärrystä ihmiskehosta laajemmalle yleisölle. Koska niitä ei kuitenkaan julkaistu 1500-luvulla, da Vincin muistikirjoilla ei ollut juurikaan vaikutusta renessanssin ajan tieteelliseen kehitykseen.
Leonardo da Vinci: Myöhemmät vuodet
Da Vinci lähti Italiasta lopullisesti vuonna 1516, kun Ranskan hallitsija Fransiskus I tarjosi hänelle avokätisesti ”kuninkaan ykkösmaalarin, -insinöörin ja -arkkitehdin” titteliä, mikä antoi hänelle mahdollisuuden maalata ja piirtää kaikessa rauhassa asuessaan maalaiskartanossa, Cloux’n Châteaussa, lähellä Amboisea Ranskassa. Vaikka hänellä oli mukanaan Melzi, jolle hän jätti kartanonsa, joidenkin hänen kirjeenvaihtonsa luonnosten katkera sävy tältä ajalta osoittaa, että da Vincin viimeiset vuodet eivät ehkä olleet kovin onnellisia. (Melzi meni myöhemmin naimisiin ja sai pojan, jonka perilliset myivät da Vincin omaisuuden hänen kuoltuaan.)
Da Vinci kuoli Cloux’ssa (nykyinen Clos-Lucé) vuonna 1519 67-vuotiaana. Hänet haudattiin lähistöllä sijaitsevaan Saint-Florentinin palatsikirkkoon. Ranskan vallankumous lähes hävitti kirkon, ja sen jäännökset purettiin kokonaan 1800-luvun alussa, joten da Vincin tarkkaa hautapaikkaa on mahdotonta tunnistaa.