By Christine Lagarde
November 5, 2018
عربي, 中文 Español, Français, 日本語, Português, Русский
Ensimmäisessä maailmansodassa kaatuneiden sotilaiden haudat lähellä Verdunia Ranskassa: (kuva: Mathieu Pattier/SIPA/Newscom)
Mark Twain sanoi kerran: ”Historia ei koskaan toista itseään, mutta usein se rimmaa”.” Kun valtionpäämiehet kokoontuvat tällä viikolla Pariisiin viettämään 100-vuotisjuhlaa ensimmäisen maailmansodan päättymisestä, heidän olisi kuunneltava tarkkaan historian kaikuja ja vältettävä menneisyyden epäsointuisten nuottien toistamista.
Vuosisatojen ajan globaalin taloutemme onni on muotoutunut teknologisen kehityksen ja globaalin yhdentymisen kaksinaisen voiman vaikutuksesta. Näillä voimilla on mahdollisuus edistää vaurautta eri kansakuntien välillä. Mutta jos niitä hoidetaan väärin, ne voivat myös aiheuttaa onnettomuuksia. Ensimmäinen maailmansota on räikeä esimerkki siitä, miten kaikki menee pieleen.
Suurta sotaa edeltäneet 50 vuotta olivat merkittävän teknisen kehityksen aikaa, kuten höyrylaivojen, veturiliikenteen, sähköistyksen ja televiestinnän. Juuri tämä ajanjakso muokkasi modernin maailmamme ääriviivat. Se oli myös ennennäkemättömän maailmanlaajuisen yhdentymisen aikaa, jota monet kutsuvat globalisaation ensimmäiseksi aikakaudeksi, jolloin tavarat, raha ja ihmiset saattoivat liikkua rajojen yli suhteellisen vähin estein. Vuosien 1870 ja 1913 välisenä aikana viennin osuus BKT:stä kasvoi monissa talouksissa huomattavasti, mikä oli merkki lisääntyvästä avoimuudesta.
Kaikki tämä loi suurta vaurautta. Mutta se ei jakautunut tasaisesti tai oikeudenmukaisesti. Tämä oli pimeiden ja vaarallisten tehtaiden ja rosvoparonien aikakausi. Se oli massiivisesti kasvavan eriarvoisuuden aikakausi. Vuonna 1910 Yhdistyneessä kuningaskunnassa ylimmällä prosentilla oli hallussaan lähes 70 prosenttia kansakunnan varallisuudesta – eroja, joita ei koskaan ennen eikä jälkeen sen saavutettu.
Tänä päivänä voimme löytää silmiinpistäviä yhtäläisyyksiä maailmansotaa edeltäneeseen aikaan.
Tällöin, kuten nytkin, kasvava epätasa-arvo sekä teknologisesta muutoksesta ja globalisaatiosta koituneet epätasa-arvoiset voitot vaikuttivat osaltaan vastareaktion syntymiseen. Sotaa edeltävässä vaiheessa maat reagoivat siihen kamppailemalla kansallisen edun puolesta ja hylkäsivät ajatuksen keskinäisestä yhteistyöstä nollasummaherruuden hyväksi. Tuloksena oli katastrofi – modernin teknologian koko painoarvo käytettiin verilöylyyn ja tuhoon.
Ja vuonna 1918, kun johtajat katselivat ruumiiden täyttämiä unikkokenttiä, he eivät onnistuneet tekemään oikeita johtopäätöksiä. He asettivat jälleen lyhyen aikavälin edun pitkän aikavälin vaurauden edelle – he vetäytyivät kaupasta, yrittivät luoda uudelleen kultakannan ja välttelivät rauhanomaisen yhteistyön mekanismeja. Kuten John Maynard Keynes – yksi Kansainvälisen valuuttarahaston perustajista – kirjoitti vastauksena Versaillesin sopimukseen, vaatimus taloudellisen turmion määräämisestä Saksalle johtaisi lopulta katastrofiin. Hän oli täysin oikeassa.
Tarvittiin toisen sodan kauhut, ennen kuin maailman johtajat löysivät kestävämpiä ratkaisuja yhteisiin ongelmiin. Yhdistyneet Kansakunnat, Maailmanpankki ja tietysti nyt johtamani laitos, IMF, ovat ylpeä osa tätä perintöä.
Ja toisen maailmansodan jälkeen luodun järjestelmän oli aina tarkoitus olla sopeutumiskykyinen. Siirryttäessä joustaviin valuuttakursseihin 1970-luvulla aina Maailman kauppajärjestön perustamiseen edeltäjämme tunnustivat, että globaalin yhteistyön on kehityttävä selviytyäkseen.
Tänä päivänä voimme löytää silmiinpistäviä yhtäläisyyksiä maailmansotaa edeltäneeseen aikaan – huimaa teknologista kehitystä, syvenevää globaalia integraatiota ja kasvavaa vaurautta, joka on nostanut valtavan määrän ihmisiä pois köyhyydestä mutta valitettavasti jättänyt myös monia jälkeen. Turvaverkot ovat nyt paremmat, ja ne ovat auttaneet, mutta joissakin paikoissa näemme jälleen kerran kasvavaa vihaa ja turhautumista yhdistettynä globalisaation vastaisiin vastareaktioihin. Ja jälleen kerran meidän on sopeuduttava.
Sentähden olen viime aikoina vaatinut uutta monenvälisyyttä, joka on osallistavampaa, ihmisläheisempää ja vastuullisempaa. Tämän uuden monenvälisyyden on elvytettävä aiempaa yhteistyön henkeä ja samalla käsiteltävä laajempaa kirjoa haasteita – rahoitusalan yhdentymisestä ja fintechistä korruption kustannuksiin ja ilmastonmuutokseen.
Tuore tutkimuksemme naisten vaikutusmahdollisuuksien lisäämisen ja globaalin kauppajärjestelmän nykyaikaistamisen makrotaloudellisista hyödyistä tarjoaa uusia ideoita keinoista paremman järjestelmän luomiseksi.
Meistä jokaisella – jokaisella johtajalla ja jokaisella kansalaisella – on vastuu osallistua tähän uudelleenrakentamiseen.
Loppujen lopuksi se, mikä piti paikkansa vuonna 1918, pitää paikkansa yhä tänään: Kansakuntien rauhanomainen rinnakkaiselo ja miljoonien ihmisten taloudelliset tulevaisuudennäkymät riippuvat täysin kyvystämme löytää yhteisen historiamme riimit.