Haile Selassie on yksi 1900-luvun historian oudoimmista ja väärinymmärretyimmistä hahmoista, jota vuoroin palvotaan ja vuoroin pilkataan, jumaloidaan ja vuoroin syrjäytetään. Tämä saksalais-etiopialaisen historioitsijan Asfa-Wossen Asseraten (Selassien kaukainen sukulainen) laatima ja Peter Lewisin kääntämä upea elämäkerta on huolella tutkittu ja oikeudenmukainen; hänelle annetaan vihdoinkin asianmukainen arvokkuus. Kirja on selvä vastaisku Ryszard Kapuscinskin The Emperor -teokselle: Downfall of an Autocrat, joka kuvasi keisarin, ja itse asiassa koko Addis Abeban amharankielisen eliitin, koomisen oopperan naurunalaiseksi.
Selassie nousi valtaan Abessinian, myöhemmän Etiopian, regenttinä vuonna 1916, mutta monet häneen liittyvistä myyteistä saivat alkunsa Mussolinin maahanhyökkäyksestä vuonna 1935. Selassie ja hänen armeijansa vastustivat, mutta lopulta hänet pakotettiin maanpakoon. Kuusi vuotta kestäneen raa’an miehityksen jälkeen brittien ja Etelä-Afrikan joukot kukistivat italialaiset vuonna 1941, ja Selassie sai palata valtaistuimelleen Addis Abebaan, jossa hän pysyi vallassa vuoteen 1974 asti.
Yksi odottamaton sivuvaikutus siitä, että fasistinen valta ryösti Selassien Saharan eteläpuolisen valtion, oli se, että se antoi vauhtia ja aihetta Jamaikan aloittelevalle rastafari-liikkeelle. Hyökkäyksestä tuli hallitseva tapahtuma rastafarien kertomuksessa mustien marttyyriudesta. Selassie nähtiin ainoan todellisen Jumalan ilmentymänä ja linnakkeena ”Babyloniaa” (sortavaa siirtomaayhteiskuntaa) vastaan. Liike otti nimensä Selassien ennen kruunajaisia käyttämästä tittelistä Ras Tafari Makonnen.
Rastafariliike ei ollut ainoa radikaali virta Jamaikalla, joka omaksui Selassien. Marcus Garvey, mustien vapautuksen jamaikalainen apostoli, oli tuominnut hallitsijan ”suureksi pelkuriksi”, koska hän pakeni Mussolinin joukkoja vuonna 1935, mutta tituleerasi häntä kuitenkin Takaisin Afrikkaan -liikkeensä ”mustaksi Kristukseksi”. Garveyn innoittamana ja uskoen Etiopiaan ainoana oikeana ”Siionina” noin 2 500 länsi-intialaista ja afroamerikkalaista muutti 50- ja 60-luvuilla asumaan Addis Abeban lähistölle, nykyiseen Shashamanen kylään. Heistä uskotaan olevan nykyään jäljellä vain 300.
Tässä on hieno luku Jamaikasta, jossa Asserate kuvailee uudelleen Selassien historiallista vierailua Kingstoniin huhtikuussa 1966. Suuri joukko rastafareita parveili lentokentällä, ja Etiopian Juudan leijonaa esittävät banderollit aaltoilivat ganjasavupilvien keskellä. He kerääntyivät etiopialaisen lentokoneen ympärille, vaikka sen potkurit pyörivät, ja lauloivat ylistystä ihmismuodossa olevalle jumalalleen, jonka he uskoivat tulleen lunastamaan jamaikalaiset veljensä. Selassien nelipäiväisen valtiovierailun vaikutus säilyi monta vuotta, ja se innoitti runoja ja lauluja – yksi niistä, Peter Toshin ”Rasta Shook Them Up”, sisälsi esittelysanat Etiopian kielellä amharaksi. Bob Marley, kuten hänen Wailer-kollegansa Tosh, uskoi, että Selassie oli uudestisyntynyt messias. Ironista oli, että Rastafarin painotus ruokavaliolakeihin ja Vanhan testamentin kirjoitusten ganjan innoittamaan ”järkeilyyn” oli varsin vierasta konservatiiviselle Selassielle, joka vaivautui kiistämään asemansa Rastafari-paavin Kaikkivaltiaana.
Samaan aikaan Etiopian kuninkaallinen suku edisti omia myyttejään, erityisesti kerskakuluttavansa polveutumistaan Kuningas Salomosta, legendaarisesta Israelin kolmannesta kuninkaasta. Selassie julisti olevansa Salomon vaimon, Saaban kuningattaren (joka saattoi tulla tai olla tulematta nykyisestä Jemenistä) sivusukuinen jälkeläinen. Asserate muistuttaa, että kaikista huimaavista seemiläisistä yhteyksistä huolimatta Etiopia kääntyi kristinuskoon neljännellä vuosisadalla jKr., kun liitonarkki tiettävästi siirrettiin sinne Etelä-Egyptistä. Vanhan testamentin arkun, joka oli vuorattu kullalla kymmenen käskyn kahden taulun säilyttämiseksi, sanotaan olevan nykyään Siionin Pyhän Marian kirkossa lähellä Eritrean rajaa. Todisteet Etiopian seemiläisestä menneisyydestä eivät ole läheskään vedenpitäviä (Rider Haggard käytti niitä hyväkseen koulupoikien hokemassaan King Solomon’s Mines). Jotkut kuitenkin uskoivat, että Selassie oli pelastaja, jonka tuloa oli ennustettu Vanhassa testamentissa. Asserate huomauttaa, että uskoa auttoivat keisarin ”puhtaat seemiläiset” piirteet ja ”sfinksiä muistuttava arvokkuus”.
Selassie antoi itsestään kuvan paternalistisena hallitsijana. Hänen kunnianhimoisena tavoitteenaan oli perustaa dynastia ja ”modernisoida” maansa feodaalijärjestelmä tulevaisuuteen suuntautuvan (joskin paradoksaalisesti absoluuttisen) monarkian avulla. Hänen kruunajaisiaan vuonna 1930 – joihin osallistui Evelyn Waugh, jota Asserate kuvailee ”pahamaineiseksi aivastelijaksi” – pilkattiin, koska niissä esiteltiin ylenpalttisia pukuja ja kultahihnoja sekä muita kunniamerkkejä. Kun Waugh ja muut kriitikot pilkkasivat Selassieta pelkkänä keisarina, he menivät kuitenkin hieman ohi asian ytimestä. Napoleonilaiset hatut ja puvut olivat osa Selassien visiota rinnakkaisesta maailmasta, joka oli tasa-arvoinen valkoisen miehen maailman kanssa. Miksi Euroopan vallanpitäjien pitäisi saada kaikki mahtipontisuus ja seremonia?
Kiistanalaisempaa oli Selassien suvaitsevaisuus orjuutta kohtaan. Suurin osa hänen hallintonsa alaisista ihmiskauppiaista oli muslimeja, jotka käännyttivät vankejaan islaminuskoon. Ehtona Etiopian liittymiselle Kansainliiton jäseneksi Selassie joutui lopettamaan ihmiskaupan. Hän teki voitavansa, ja Etiopia pääsi jäseneksi vuonna 1923. Irtaimen omaisuuden orjuutta ei kuitenkaan täysin kitketty. Addis Abeban palatsissa työskentelevät takuumiehet olivat usein jopa ”ylpeitä” asemastaan, kirjoittaa Asserate. Orjuus oli pitkään ollut osa sellaisia afrikkalaisia kansallisvaltioita kuin Dahomey, Oyo ja Nigerin kaupunkivaltiot.
Mikäli Selassie suhtautui taipumattomasti kaikenlaisiin yhteiskunnallisiin uudistuksiin, hänestä tuli 1950-luvulta lähtien ulkopuolinen ja välinpitämätön kansansa kärsimyksiä kohtaan. Kun hänen 60-vuotinen valtakautensa päättyi, sitä seurannut presidentti Mengistun johtama ”punainen terrori” yhdistettynä Etiopian rajakiistaan Eritrean kanssa jätti afrikkalaisen kansallisvaltion tyhjäksi ja korruptoituneeksi.
– Ian Thomsonin The Dead Yard: Tales of Modern Jamaica on julkaistu Faberin kustantamana. Voit tilata King of Kingsin hintaan 16 puntaa (RRP 20 puntaa) osoitteesta bookshop.theguardian.com tai soittamalla numeroon 0330 333 6846. Ilmainen UK p&p yli £10, vain online-tilaukset. Puhelintilaukset min p&p £1.99.
- Jaa Facebookissa
- Jaa Twitterissä
- Jaa sähköpostitse
- Jaa LinkedInissä
- Jaa Pinterestissä
- Jaa WhatsAppissa
- Jaa Messengerissä
.