Kiinalaiset kielet, myös siniittiset kielet, kiinalaiset han-kielet, itäisen Aasian pääkieliryhmä, joka kuuluu kiinalais-tiibetiläiseen kieliperheeseen. Kiinaa esiintyy useita variaatioita, joita kutsutaan yleisesti murteiksi, mutta joita tutkijat yleensä luokittelevat erillisiksi kieliksi. Kiinaa puhuu äidinkielenään enemmän ihmisiä kuin mitään muuta kieltä maailmassa, ja nykyaikainen standardikiina on yksi YK:n kuudesta virallisesta kielestä.
Kiinan kielen puhutut lajikkeet ovat puhujiensa keskenään ymmärtämättömiä. Ne eroavat toisistaan suunnilleen samassa määrin kuin nykyiset romanikielet. Suurin osa niiden välisistä eroista on ääntämisessä ja sanastossa; kieliopillisia eroja on vähän. Näitä kieliä ovat mandariini Kiinan pohjois-, keski- ja länsiosissa, wu, pohjoinen ja eteläinen min, gan (kan), hakka (kejia) ja Xiang sekä kantoninkieli (yue) maan kaakkoisosassa.
Kaikki kiinalaiset kielet jakavat yhteisen kirjakielen (wenyan), joka kirjoitetaan kirjaimin ja joka perustuu yhteiseen kirjallisuuteen. Tällä kirjakielellä ei ole yhtenäistä ääntämisstandardia; kielen puhuja lukee tekstejä oman kielensä ääntämissääntöjen mukaan. Ennen vuotta 1917 wenyanilla kirjoitettiin lähes kaikenlaista, mutta sen jälkeen on tullut yhä hyväksyttävämmäksi kirjoittaa sen sijaan kansankielisellä tyylillä (baihua), ja vanha kirjakieli on häviämässä nyky-Kiinan jokapäiväisestä elämästä. (Sen käyttö jatkuu tietyissä kirjallisuus- ja tiedepiireissä.)
1900-luvun alussa käynnistettiin mandariinikiinaan perustuva kansalliskielen yhtenäistämisohjelma, jonka tuloksena syntyi moderni standardikiina. Vuonna 1956 otettiin käyttöön uusi romanisointijärjestelmä nimeltä Pinyin, joka perustuu merkkien ääntämiseen Pekingin murteessa, ja se otettiin käyttöön opetusvälineenä auttamaan modernin standardikielen leviämistä. Vuonna 1958 muokattu järjestelmä määrättiin virallisesti (1979) käytettäväksi kaikissa diplomaattisissa asiakirjoissa ja vieraskielisissä julkaisuissa englanninkielisissä maissa.
Jotkut tutkijat jakavat kiinan kielten historian protokiinaksi (protokiina; vuoteen 500 eaa.), arkaaiseksi (vanhaksi) kiinaksi (8.-3. vuosisadalla eaa.), muinaiskiinaksi (keskikiinaksi) (vuoteen ad 907) ja nykykiinaksi (n. 10. vuosisadalta nykyaikaan). Protosiinalainen kausi on kausi, jolta ovat peräisin muinaisimmat kirjoitukset ja runous; suurin osa kiinan kielen lainasanoista on lainattu tämän kauden jälkeen. Konfutsiuksen ja Menciuksen teokset merkitsevät arkaaisen kiinan kauden alkua. Nykyaikaiset tiedot kiinan kielen äänteistä muinaiskiinan kaudella ovat peräisin oppineen Lu Fayanin ad 601 julkaisemasta muinaiskiinan kielen ääntämissanakirjasta ja myös 1100-luvulla julkaistusta oppineen virkamiehen Sima Guangin teoksista.
Kiinan kielen äännejärjestelmälle on ominaista, että siinä käytetään sävyjä osoittamaan merkityseroja sellaisten sanojen tai tavujen välillä, jotka ovat muuten äänteeltään samanlaisia (eli joissa on samat konsonantit ja vokaalit). Nykyaikaisessa standardikiinassa on neljä sävyä, kun taas arkaaisemmassa kantoninkielessä käytetään ainakin kuutta sävyä, kuten muinaiskiinassakin. Kiinalaisissa sanoissa on usein vain yksi tavu, vaikka nykykiina käyttääkin enemmän yhdyssanoja kuin aiemmat kielet. Kiinalaisissa yhdyssanoissa esiintyy vain vähän etuliitteitä tai infiksejä, mutta suffikseja on paljon. Vain harvat sanat päättyvät konsonanttiin, paitsi sellaisissa arkaaisissa murteissa kuin kantonin kieli. Kiinalainen sana on muodoltaan muuttumaton (eli siinä ei ole taivutusmerkkejä tai sananosia ilmaisevia merkkejä), ja se voi oman merkityksensä sallimissa rajoissa toimia millä tahansa sananosalla. Koska kielessä ei ole sanojen taivutusta, on olemassa kiinteä sanajärjestys. Henkilö ja luku ilmaistaan pronominissa eikä verbissä. Kiinan kielessä ei ole määräistä artikkelia (eli ei sanaa, joka tarkoittaa ’the’), vaikka sanaa, joka tarkoittaa ’one’, ja demonstratiivista adjektiivia käytetään nykyään joskus artikkelina. Adjektiiveja, jotka ovat todennäköisesti verbaalista alkuperää, ei taivuteta vertailuasteen mukaan, ja niitä voidaan käyttää adverbeinä ilman muodonmuutosta.