Tämmöiset kysymykset ovat film noirin ytimessä. Sankari on aina virheellinen. Scorsese näytti näyttelijöilleen hienon vuoden 1947 noir-elokuvan ”Out of the Past”, jonka jo nimi on noir-teema: Hahmot eivät koskaan saavu tarinaan ilman matkatavaroita. Heillä on selvittämättömiä asioita, haudattuja traumoja. Joten kyllä, ehkä Teddy ei olekaan pelkkä puhdaspiirteinen G-mies. Mutta miksi muut ovat niin outoja? Etenkin Kingsley huokuu uhkaa joka kerta, kun hän hymyilee.
”Shutter Islandissa” on jännittävää visuaalisuutta. Toinen elokuva, jonka Scorsese näytti näyttelijöilleen, oli Hitchcockin ”Vertigo”, ja aistimme kaikuja sen sankarin korkeanpaikankammosta. On mahdollista, että pakeneva nainen vaanii jyrkänteellä olevassa luolassa tai piileskelee majakassa. Molempiin liittyy vaarallista maastoa, joka on yli huiman pudotuksen ja alla oleviin kallioihin iskevien aaltojen. Mahdollinen hurrikaani lähestyy. Taivaalta vuotaa valoa. Tuuli kuulostaa surulliselta. On, kuten sanotaan, pimeä ja myrskyinen yö. Ja siitä elokuvassa on kyse: tunnelmasta, pahaenteisistä enteistä, Teddyn itseluottamuksen ja jopa identiteetin rapautumisesta. Se kaikki on tehty virheettömällä ohjauksellisella otteella. Scorsesen on herätettävä pelkoa, ja hän tekee sen monin äänenpainoin.
Voi lukea ”Shutter Islandin” arvosteluja, joissa valitetaan, että loppu sokaisee. Sen aiheuttama epävarmuus estää elokuvaa tuntumasta täydelliseltä ensimmäisellä katselukerralla. Minulla on tunne, että se saattaa parantua toisella katselukerralla. Joidenkin mielestä siinä ei ehkä ole järkeä. Tai että jos siinä on, niin sitä edeltävässä elokuvassa ei ole. Kysyin itseltäni: Miten sen sitten pitäisi päättyä? Mikä olisi tyydyttävämpää? Miksen voi olla yksi niistä kriitikoista, jotka ilmoittavat ohjaajalle, mitä hänen olisi pitänyt tehdä sen sijaan?
Oh, minulla on ollut tuollaisia hetkiä. Jokaisella elokuvakävijällä on. Mutta ei ”Shutter Islandin” kohdalla. Tämä elokuva on kokonaisuus, jopa ne osat, jotka eivät tunnu sopivan yhteen. Ihmisellä on taipumus huomioida tarkkaan mitä edeltää ja tehdä loogisia johtopäätöksiä. Mutta – entä jos et pysty tarkalleen määrittelemään, mitä ennen sitä tapahtui? Entä jos Cawleyyn ja hänen omituiseen henkilökuntaansa liittyi asioita, jotka jäivät piiloon? Entä jos elokuvasta puuttuukin luotettava kertoja? Entä jos sen näkökulma ei ole kaikkitietävä vaan hajanainen? Mihin se kaikki voi johtaa? Mitä se tarkoittaa? Me kysymme, ja Teddy kysyy myös.