Esitykset yleisten ja tieteellisten nimien käytöstä
Yleisissä nimissä sanoja ei kirjoiteta isolla alkukirjaimella, ellei sana ole varsinainen substantiivi. Esimerkkejä: neidonkannus, bulrush, vesihyasintti, Florida pondweed, duckweed ja hydrilla.
Tieteelliset nimet perustuvat yleensä latinalaisiin tai kreikkalaisiin sanoihin, ja ne kirjoitetaan kursiivilla tai alleviivataan. Esimerkiksi vesikasvi, jonka yleinen nimi Floridassa on neidonkukka, on tieteellinen nimi Panicum hemitomon tai Panicum hemitomon.
Tieteellisessä nimessä on kaksi (tai joskus useampi) osaa. Ensimmäinen osa on suvun nimi ja toinen osa on laji. Esimerkiksi Potamogeton floridanus on tieteellinen nimi lummelampikorennon lajille. Potamogeton on suku ja floridanus on laji. Potamogeton illinoensis on eri lampikorennon laji. Kun käytetään tieteellisiä nimiä, jotka sisältävät sekä suvun että lajin, ihmiset voivat olla hyvin varmoja siitä, mihin lajiin he viittaavat. Termi ”Eleocharis spp.” viittaa kaikkiin Eleocharis-suvun 150 lajiin. Nimeäminen voi muuttua vielä monimutkaisemmaksi lisäluokituksilla, kuten alalajeilla ja lajikkeilla.
Tieteellisissä nimissä ensimmäinen sana (suku) kirjoitetaan isolla alkukirjaimella ja seuraavia sanoja (laji, alalaji jne.) ei kirjoiteta isolla alkukirjaimella. Esim: Pistia stratiotes (vesisalaatti), Scirpus americanus (amerikansalaatti) ja Saururus cernuus (liskonhäntä).
Lähes kaikki ääntävät latinankielisen ja kreikankielisen tieteellisen nimen eri tavalla. Ammattimaisia kasvitieteilijöitä pidetään yleensä asiantuntijoina.