Euraasian ilvestä ei ole tavattu Yhdistyneessä kuningaskunnassa yli tuhanteen vuoteen, vaikka sitä tavataan yhä Euroopan metsissä. Tämä keskikokoinen luonnonvarainen kissa, jolla on tunnusomaiset teräväkärkiset korvat, ajettiin sukupuuttoon keskiajalla, mikä johtui sen suosiman saaliseläimen, metsäkauriin, vähäisestä määrästä, katoavasta elinympäristöstä ja liiallisesta metsästyksestä. Viime aikoina Lynx UK Trust -järjestö on kuitenkin puhunut voimakkaasti sen palauttamisen puolesta.
Skotlannissa on suurin osa Ison-Britannian metsistä, sen väkiluku on suhteellisen pieni ja siellä on runsaasti metsäkauriita. Tämä elinympäristön ja saaliseläinten yhdistelmä tekee siitä realistisimman paikan harkita lajin palauttamista.
Arvot ilveksen palauttamiselle ovat moninaiset: ekologisten prosessien palauttaminen, hirvieläinten kierteisten määrien hallitseminen ja matkailun lisääntymisestä saatavat taloudelliset hyödyt. Näitä perusteluja vastustavat kuitenkin huomattavasti maanviljelijät, jotka ovat huolissaan karjalle aiheutuvasta riskistä, sekä kysymykset lajin pitkäaikaisista vaikutuksista ja maiseman soveltuvuudesta lajin elinympäristöksi.
Kontroversaalia ja monimutkaista
Näiden kysymysten ratkaisemista vaikeuttaa suuresti se, että ei ole selkeää näyttöä siitä, kuinka sopiva Skotlanti on, haluavatko ihmiset palauttaa ilveksen ja kuinka todennäköistä sen onnistuminen on. Ilman vankkaa näyttöä ei voida tehdä tehokkaita ja tietoon perustuvia päätöksiä.
Suurten lihansyöjien palauttaminen kaikkialle maailmaan on usein kiistanalaista, monimutkaista, kallista ja haastavaa. Ilveksen kaltaisen lajin kohdalla voi kestää jopa 100 vuotta ennen kuin tiedetään, onko palauttaminen onnistunut vai ei. On siis tärkeää, että asiat tehdään oikein ensimmäisellä kerralla.
Työssämme käytetään huippuluokan tietokonemallinnustyökaluja, jotta saamme selvyyttä ja luotettavaa näyttöä Skotlannissa käytävän keskustelun yhdestä keskeisestä näkökohdasta: riittääkö sopiva elinympäristö ilveksen menestyksekkääseen kotiuttamiseen – ja jos riittää, mihin ponnistelut olisi keskitettävä?
Tietokonemallinnus tarjoaa turvallisen ja edullisen tilaisuuden testata ehdotusten tehokkuutta ennen niiden toteuttamista kentällä. Niinpä kaikki mallintamisen edistysaskeleet, jotka heijastavat tarkasti ekologisen teorian kehitystä ja ottavat huomioon tietyn lajin erityispiirteet suhteessa monimutkaisiin maisemiin, ovat erittäin arvokkaita.
Tutkimuksessamme käytimme tietokonemallia, ei vain antaaksemme luotettavaa näyttöä Skotlannissa parhaillaan käytävään ilveskeskeskusteluun, vaan myös tarjotaksemme tapaustutkimuksen, joka havainnollistaa, miten lähestymistapaamme voitaisiin käyttää eläinten uudelleenistutuksiin muualla maailmassa.
Sijoituspaikka, sijaintipaikka, sijaintipaikka
Kansainvälisellä luonnonsuojeluliitolla (IUCN) on hyvin selkeät suuntaviivat harkittaessa, soveltuuko lajin uudelleenistutus. Korkealle sijoittuu sen toteaminen, että sukupuuttoon kuolemisen historiallisia syitä ei enää ole tai ne eivät aiheuta uhkaa tuleville populaatioille. On siis olennaista, että elinympäristön ja saaliin saatavuus sekä vainon riski eivät enää ole esteenä terveen ja elinkelpoisen ilveskannan perustamiselle.
Skotlannissa on runsaasti metsäkauriita, jotka kattavat sopivan saaliin, mutta vainon riski liittyy siihen, haluaako yleisö nähdä ilveksen palaavan. Yhtä lailla on olennaista tuntea alue, sen koko ja se, kuinka helposti ilves voi liikkua metsäisten elinympäristöjen välillä. Viime aikoihin asti nämä kaikki olivat suhteellisen tuntemattomia suureita, mutta tutkimuksemme on tuonut kipeästi kaivattua valoa viimeiseen näistä seikoista.
Tietoon perustuvien päätösten tekemiseen kuuluu, että meillä on uusimmat tiedot ja parhaat välineet työhön. Vaikka aiemmassa tutkimuksessa tutkittiin Skotlannin soveltuvuutta ilveksen uudelleensijoittamiseen, osa käytetyistä maisematiedoista on nyt yli 30 vuotta vanhoja.
Teknologinen kehitys on kuitenkin parantanut ennusteidemme tehoa huomattavasti. Tuodaksemme alkuperäisen työn ajan tasalle laadimme käytettävissä olevien tietojen avulla korkearesoluutioisia karttoja kaikista Skotlannin eri luontotyypeistä ja keskityimme erityisesti sopiviin metsäalueisiin. Sitten keräsimme yksityiskohtaista tietoa ilveksen ekologiasta muista tutkimuksista. Lopuksi syötimme nämä tiedot äskettäin kehitettyyn RangeShifter-malliin, joka on suunniteltu kuvaamaan realistisia eläinten liikkumismalleja monimutkaisissa maisemissa.
Kun kaikki nämä palaset olivat paikoillaan, pystyimme suorittamaan 100 vuoden simulaatioita testataksemme, mitkä Skotlannin alueet, jotka oli aiemmin määritetty mahdollisiksi vapautuspaikoiksi, saattaisivat olla nykyisten elinympäristöjen saatavuuden kannalta sopivimpia uudelleensijoittamiselle.
Kirkas voittaja
Harkitsemamme kolme paikkaa olivat Aberdeenshire Skotlannin koillisosassa, Kintyren niemimaa länsirannikolla ja Kielderin metsän skotlantilainen osa Bordersissa, kaikki paikkoja, joita oli ehdotettu aiemmin. Riippumatta siitä, miten päätimme mitata menestystä – ja riippumatta malliparametreihin tekemistämme muutoksista (kuten siitä, kuinka monta pentuetta ilves saisi tai kuinka kauan ne eläisivät) – Kintyren niemimaa oli aina paras.
Kielderin metsän osat ovat olleet viime aikoina paljon keskustelun kohteena. Tuloksissamme kuitenkin havaittiin, että tämän metsän skotlantilainen osa oli aina vähiten sopiva paikka. Kintyren niemimaalla on jopa 83 prosentin mahdollisuus siihen, että 100 vuotta 10 ilveksen vapauttamisen jälkeen olisi vielä hyvä populaatio olemassa. Sitä vastoin Aberdeenshire antoi 35 prosentin onnistumisen mahdollisuuden, mutta Kielderin metsässä oli vain 21 prosentin mahdollisuus, että populaatio olisi vielä olemassa sadan vuoden kuluttua.
Kummallista on, että osoitimme, miten Skotlannin ylänköalueet, alue, jolla Kintyren niemimaa ja suurin osa sopivasta elinympäristöstä sijaitsee, on täysin eristyksissä Glasgow’n ja Edinburgh’in ”keskusvyöhykkeen” eteläpuolella sijaitsevasta elinympäristöstä, Kielderin metsä mukaan lukien. Tämä herättää huolta alueen pitkän aikavälin elinkelpoisuudesta ilveskannalle, koska se ei pystyisi pääsemään ja asuttamaan Highlandsia.
Työmme ei tutki ilveksen uudelleenistutukseen liittyvää poliittista tahtoa tai yleistä mielipidettä – jotka molemmat ovat olennaisia näkökohtia kaikessa uudelleenistutussuunnittelussa – mutta se tarjoaa rohkaisevan edistysaskeleen, joka osoittaa Skotlannin maiseman soveltuvuuden ilveksen elättämiseen ja ylläpitämiseen tulevaisuudessa. Kriittisen tärkeää on, että tämä riippuu sijainnista.
Tämän mallin uudenlainen soveltaminen uudelleenistutussuunnitteluun on erittäin lupaavaa, eikä ainoastaan Skotlannissa käytävän ilveskeskeskustelun kannalta, vaan myös suurten lihansyöjien ja muiden lajien suojelun kannalta kaikkialla maailmassa.