Clay Walker otti soittimen oikeaan käteensä ja alkoi soittaa kitaraansa lämmitellessään backstagella konserttiaan varten. Poiminta putosi lattialle. Hän otti sen takaisin ja yritti soittaa. Taas se putosi hänen kädestään. ”Pudotin plektran joka kerta, kun yritin soittaa”, hän muistelee. ”En pystynyt pitämään sitä kahdella sormellani, koska en tuntenut sitä.”
Hämmentyneenä ja huolestuneena Walker nousi kuitenkin sinä iltana lavalle viihdyttämään tuhansia fanejaan – soittaen kitaraa sormillaan eikä plektralla ja yrittäen olla putoamatta, kuten hän oli tehnyt useita kertoja aiemmin koripallo-ottelussa bändinsä kanssa. ”Olen hyvin aktiivinen lavalla, liikun paljon, tanssin ja pidän hauskaa”, hän sanoo. ”Mutta sinä iltana Seattle Domissa pystyin vain seisomaan paikallani. Pelkäsin, että jos ottaisin askeleen, kaatuisin.”
Vain 26-vuotias Walker oli tuolloin sekä maailman että country-listojen huipulla. Hänellä oli kolmen kuukauden ikäinen tytär. Hänellä oli rakastava vaimo. Hänellä oli nouseva ura laulusenaationa. Hänellä oli kaikkea.
Hänellä oli myös puutumista, kaksoiskuvia, heikkoutta kehon oikealla puolella – ja pahenevia oireita. ”Kun pääsin kotiin, kasvojen kouristukset alkoivat pääni yläosasta leuan alaosaan, ja se kesti kahdeksan viikkoa, ympäri vuorokauden”, hän muistelee. ”Hieroin silmiäni niin paljon, että niihin tuli rakkuloita. En pystynyt näkemään oikealla silmälläni, kun rakkulat kasvoivat. Vaimoni soitti lopulta neurokirurgille ja varasi ajan. Kysyin: ’Miksi?’ Hän vastasi: ’Koska sinussa on jotain vikaa. Tämä kouristus jatkuu keskellä yötä, ja olen huolissani, että sinulla saattaa olla kasvain.”
Ei se ollut kasvain, vaan multippeliskleroosi (MS). ”En tiennyt, mikä MS-tauti oli”, hän sanoo. ”Luulin, että se oli pahempi kuin se olikaan. Sanojen ’Sinulla on MS-tauti’ kuuleminen on kuin joku sanoisi sinulle ’Sinulla on syöpä’.”
Ja mikä vielä pahempaa: neurokirurgi, joka ei ollut neurologi eikä MS-tautien erikoislääkäri, kertoi hänelle, että hän kuolisi kahdeksan vuoden kuluessa.
Kymmenen vuotta tuon ”kuolemantuomion” jälkeen Clay Walker on yhä voimissaan yhtenä countrymusiikin parhaista esiintyjistä.
Hänellä on ollut jo yksitoista platinaa. Hänellä on ollut 11 ykkössingleä. Hän on julkaissut hitti-CD:n vuodessa vuodesta 1993 lähtien ja myynyt yli kahdeksan miljoonaa albumia. Ja hän esittää dynaamisen lavashow’nsa 200 iltana vuodessa yli 60 000 katsojaa vetäville loppuunmyydyille konserteille ja sijoittuu kymmenen parhaan country-esiintyjän joukkoon lipputulotilastoissa.
Kaikkiin saavutuksiinsa nähden hänen musiikkiuransa tuskin oli huolenaiheena sinä päivänä, kun hän sai diagnoosin.
”Ainoa negatiivinen reaktioni, kun sain tietää sairastavani multippeliskleroosia, oli se, etten ehkä voisi viedä tytärtäni vihkimään alttaria pitkin”
, sanoo Walker, joka on nykyään saanut inspiraationsa kahdelta nuorelta tyttäreltään. ”Se, että voin tehdä sen, on minulle hyvin tärkeää. Ajattelen sitä melko usein, ja se on tavoitteeni.”
Lämmitellessään vuosikymmen myöhemmin jälleen uutta konserttia varten, tällä kertaa American Academy of Neurology Foundationin vuoden 2005 gaalassa, Walker keskustelee innokkaasti sairaudesta, joka on hänen elämässään aina vain näyttämön ulkopuolella. ”Arvostan jokaista keikkaa enemmän kuin ennen”, hän sanoo, ”koska tiedän, että se kaikki voidaan viedä minulta.”
Valmistautuessaan Miamin lavalle hän hymyilee kevyesti mustan cowboy-hattunsa alta, sillä viimeisestä MS-tautikohtauksesta on kulunut täydet viisi vuotta ja tuhat konserttia. Hänellä on edelleen heikkoutta oikeassa jalassaan, mutta se on havaittavissa vain neurologeille ja vain äärimmäisen liikunnan ja väsymyksen jälkeen.
Hänen stressaava uransa – laulujen kirjoittaminen, levyttäminen, kiertäminen, esiintyminen – näyttäisi lisäävän riskiä toistuviin MS-kohtauksiin. Hänen stressitasonsa ei ollutkaan koskaan korkeampi kuin silloin, kun hänellä diagnosoitiin relapsoiva-remittoiva MS-tauti, tautimuoto, johon liittyy arvaamattomia relapseja, joiden aikana ilmaantuu uusia oireita tai olemassa olevat oireet pahenevat. ”Se oli elämäni stressaavin viikko”, hän sanoo. ”Perheessäni tapahtui tragedioita. Lankoni kuoli rajuun moottoripyöräonnettomuuteen. Oli paljon asioita meneillään, paljon uravaatimuksia. En nukkunut kunnolla tai syönyt kunnolla, ja kehoni oli kuin pala kengännahkaa. Olin aivan uupunut. Tunsin itseni 26-vuotiaana 50-vuotiaaksi. Jälkeenpäin ajatellen olen varma, että stressi toi multippeliskleroosin esiin.”
Nyt 36-vuotiaana hän työskentelee ahkerasti stressinhallinnan parissa auttaakseen MS-tautinsa hallinnassa. ”En enää hikoile pikkuasioista”, hän sanoo. ”Tarvitaan paljon, jotta maailmani järkkyy, ja voin sulkeutua, jos tuntuu, että stressaannun kunnolla. Se on itsekuria, jonka oppii, kun sairastaa tätä. Kun tiedät, että sinulla on elämäsi, millään muulla ei ole väliä. Nyt kysyn itseltäni, onko tämä elämän tai kuoleman tilanne. Ja jos se ei ole, selviän siitä. MS-tauti on hidastanut minua, mutta urani on huimassa nousussa. Se hidasti minua ottamaan asioita vastaan.”
Päällimmäisinä ovat tietysti hänen vaimonsa Lori ja heidän kaksi tytärtään. Perhe inspiroi häntä hoitamaan sairautta lääkityksellä, terveellisellä ruokavaliolla ja aktiivisella elämäntavalla, joka vaihtelee ratsastuksesta juoksemiseen rannalla tyttärien kanssa. Hän pitää sitä ”velvollisuutena”, sillä ”satuttaisi läheisiään, jos tietäisi, ettei tee kaikkea voitavansa”. Niinpä ”neulakammoinen” tähti ei ainoastaan ota päivittäin glatirameeriasetaatti-injektion (Copaxone), vaan hänen vaimonsa ja tyttärensä itse asiassa antavat hänelle pistoksen.
Kääntämällä yksityisen kamppailunsa julkiseksi taudin vastaiseksi taisteluksi kolme vuotta sitten Walker perusti säätiön nimeltä ”Band Against MS”. Sen tehtävänä on lisätä tietoisuutta MS-taudista ja kerätä rahaa tutkimukseen ja ohjelmiin. ”MS-tauti on ollut elämäni suurin siunaus”, hän sanoo. ”Se on antanut minulle todellisen tarkoituksen – mahdollisuuden antaa ihmisille toivoa.”
Samanlaista toivoa ja apua, jota hän tarvitsi diagnoosinsa jälkeen vuonna 1996. ”Joku toi minulle MS-tautia käsittelevää kirjallisuutta, ja kuvaus oli kauhea”, hän muistelee. ”Luettuani kaikki nämä heikentävät oireet ja sen, mitä minun oli odotettava tämän kroonisen sairauden kanssa, ajattelin: ’Voi luoja’. Siksi on niin tärkeää löytää neurologi, joka on MS-tautiin erikoistunut.”
Diagnoosin jälkeen hänellä on ollut vain yksi toinen MS-kohtaus. Se oli viisi vuotta sitten, jolloin hän tunsi tavallista enemmän heikkoutta oikeassa jalassaan, ja sitä seuranneessa magneettikuvauksessa (MRI) paljastui kirkkaita pisteitä, jotka viittasivat MS-taudin etenemiseen liittyviin aivovaurioihin. Eikä se ole estänyt häntä jatkamasta elämäänsä ja uraansa lyömättä rytmiä.
”Oikea käteni, joka ei pystynyt pitelemään kitaran poimintavartta tai onkivapa ja kela, vahvistui vasempaan käteeni verrattuna – ja olen vasenkätinen!” hän sanoo hymyillen. ”Hymyilin pitkään sen jälkeen. Sanotaan, ettei voimia voi saada takaisin, ja silti sain.”
Walker tuntee olevansa ”siunattu siitä, että on edelleen niin terve”. Ja joskus hän itse asiassa ”tuntee syyllisyyttä, koska tiedän, etteivät kaikki MS-tautidiagnoosin saaneet ole yhtä onnekkaita.”
”Ihailen eniten niitä ihmisiä, joita tämä sairaus heikentää eniten ja jotka jatkavat toiveikkaina ja toiveikkaina, että löydämme parannuskeinon”, hän sanoo. ”Tämän taudin voittaminen vaatii paljon. En usko, että sen voittaminen tarkoittaa sen parantamista, vaan sitä, ettei anna sen murtaa henkeään. Henki on se, mikä pitää meidät liikkeellä, ja uskon, että henki on se, mitä tarvitsemme löytääksemme parannuskeinon tähän sairauteen.”
Kuulostaa inspiraatiolta toiselle Clay Walkerin sanoitukselle.