Paleontologina olen havainnut, että dinosauruksista on olemassa muutamia väärinkäsityksiä. Osa niistä on mennyt ohi, kun tutkimus on päässyt läpäisemään päivittäin kohtaamamme mediapommituksen, kun taas toiset ovat säilyneet vuosikymmeniä eri syistä. Yksi näistä näennäisesti kuolemattomista myyteistä on ajatus siitä, että öljy on peräisin dinosauruksista. Tämä on mielenkiintoinen ajatus, joka uskoakseni juontaa juurensa lähes sata vuotta vanhasta populaarikulttuuri-ilmiöstä.
Vähemmistöllä ihmisillä on perusymmärrys siitä, että öljy tulee kuolleista kasveista/eläimistä/orgaanisesta aineesta. Väärinymmärrys syntyy kuitenkin, kun mietitään, mitkä eläimet ja kasvinjäännökset auttoivat tuon öljyn syntymisessä. Uskon, että suuri osa tästä väärinkäsityksestä johtuu Sinclair Oilin symbolista – pienestä, vihreästä, sauropodi-dinosauruksesta nimeltä ”Dino”. Syy tähän symboliin ei liity mitenkään siihen, mistä öljy on peräisin, vaan sillä on pikemminkin historiallinen tarina.
Dino, Sinclair Oilin vuonna 1932 tavaramerkiksi rekisteröity maskotti, oli toisen maailmansodan jälkeen käytännöllisesti katsoen kaikkialla Yhdysvalloissa.
1800-luvun loppupuoliskolla ja 1900-luvun alkupuoliskolla dinosaurukset olivat iso bisnes. Museot eri puolilla Yhdysvaltojen itäosia pyrkivät kilpaa hankkimaan ”parhaan” luurangon ja päihittämään muut museot. Kaikki halusivat suurimman, täydellisimmän, hurjimman jne. Tämä oli pahamaineisten dinosaurus-sotien aikaa. Yksi tämän ajan merkittävistä paleontologeista oli Barnum Brown. Hän löysi Tyrannosaurus rexin vuonna 1902 (Osborn, 1905) ja oli tuottelias fossiilien metsästäjä. Jotkut sanovat, että hän oli kaikkien aikojen suurin dinosaurusfossiilien keräilijä. 1900-luvun alussa Brownilla oli suhde Sinclair Oil and Refining Corporationiin. Hän avusti niiden mainoslehtisten kirjoittamisessa ja postimerkkien suunnittelussa vastineeksi rahallisesta tuesta dinosaurusten keräilyretkilleen (Mitchell, 1998) (Mitchell, 1998).
Kuvia Sinclairin 1930-luvulla jakamista mainos- ja opetusvihkoista (Spence, 1966) (Spence, 1966). ”Antaakseen paremman akateemisen statuksen promootioilleen Sinclair rahoitti useiden vuosien ajan dinosaurusten fossiilien etsintäretkiä, joita tekivät tri. Barnum Brownin, joka oli tuolloin Amerikan luonnonhistoriallisen museon fossiilisten matelijoiden kuraattori” (Spence, 1966).” (Spence, 1966).
Barnum Brown Amerikan luonnonhistoriallisesta museosta valmiina lähtemään luunmetsästysretkikunnalle vuonna 1934 (Spence, 1966).” (Spence, 1966).”
Hyödyntääkseen dinosaurusten suosiota ”Dino” kehitettiin markkinointivälineeksi, jonka tavoitteena oli uskotella asiakkaille, että parempaa öljyä saatiin vanhemmista kivistä. Eräässä heidän markkinointikyltissään väitettiin, että se oli ”pehmennyt 80 miljoonaa vuotta” (Spence, 1966). Yleisö rinnasti Dinon voimaan, kestävyyteen ja kestävyyteen (Spence, 1966). Olen varma, että Sinclair oli mielissään näistä ominaisuuksista. Vaikka pamfleteissa ja postimerkkikirjoissa viitattiin siihen, miten öljyä muodostui jo ennen dinosaurusten olemassaoloa, näyttää siltä, että Dinon ja öljyn yhdistämistä oli liian vaikea erottaa toisistaan.
Grafiikka, joka kuvaa öljyn muodostumista (Chernicoff, 1995).
Miten öljy todellisuudessa muodostuu:
Kun maailman merissä elävät kasvit ja eläimet kuolevat, ne vajoavat merenpohjaan, jossa niiden jäännökset hautautuvat lopulta sedimenttiin. Ajan myötä, kun tätä orgaanista ainesta kertyy ja hautautuu yhä syvemmälle, se alkaa muuttua. Kun maan alla saavutetaan tietyt paineet ja lämpötilat, orgaaninen aines muuttuu kerogeeniksi. Kun kerogeeni hautautuu yhä syvemmälle, lämpötilan ja paineen noustessa se muuttuu hiilivedyiksi, jotka ovat raakaöljyn ja kaasun pääkomponentteja. Hiilivedyt kulkeutuvat kivien huokostilojen läpi ja kerääntyvät luonnollisiin loukkuihin ja kerääntyvät yhteen. Öljy-yhtiöt etsivät näitä loukkuja ja kerääntymiä poratessaan öljylähteitä. Tämä sama prosessi tapahtui Pohjois-Dakotassa ja muodosti Bakkenin raakaöljyn, jota nykyään porataan (Nordeng, 2014).