Beckin kustantajan mukaan: ”Kun Beck alkoi tutkia masennusta 1950-luvulla, vallitseva psykoanalyyttinen teoria katsoi oireyhtymän johtuvan käänteisestä vihamielisyydestä itseä kohtaan”. Sitä vastoin BDI kehitettiin aikansa kannalta uudella tavalla; keräämällä potilaiden sanatarkat kuvaukset oireistaan ja rakentamalla niiden pohjalta asteikko, joka voisi kuvastaa tietyn oireen voimakkuutta tai vakavuutta.
Beck kiinnitti huomiota ”negatiivisten kognitioiden” merkitykseen, joita kuvattiin jatkuviksi, epätarkoiksi ja usein tunkeileviksi negatiivisiksi ajatuksiksi itsestä. Hänen mukaansa oli niin, että nämä kognitiot aiheuttivat masennuksen, eivätkä ne olleet masennuksen synnyttämiä.
Beck kehitti maailmaa, tulevaisuutta ja itseä koskevien negatiivisten kognitioiden kolmijakoa, joilla on suuri merkitys masennuksessa.Brownilta (1995) otettu esimerkki triadista toiminnassa on tapaus, jossa opiskelija saa huonoja tenttituloksia:
- Opiskelijalla on negatiivisia ajatuksia maailmasta, joten hän saattaa tulla uskomaan, ettei hän nauti kurssista.
- Opiskelijalla on negatiivisia ajatuksia tulevaisuudestaan, koska hän ajattelee, ettei ehkä läpäise kurssia.
- Opiskelijalla on negatiivisia ajatuksia omasta itsestään, koska hän saattaa tuntea, ettei ansaitse olla yliopistossa.
BDI:n kehitys heijastelee tätä sen rakenteessa, jossa sellaiset kohdat kuin ”Olen menettänyt kaiken kiinnostukseni muita ihmisiä kohtaan” heijastavat maailmaa, ”Tunnen itseni lannistuneeksi tulevaisuudesta” heijastavat tulevaisuutta ja ”Syytän itseäni kaikesta huonosta, mitä tapahtuu” heijastavat minuutta. Näkemystä masennuksesta tunkeilevien negatiivisten kognitioiden ylläpitämänä on sovellettu erityisesti kognitiivisessa käyttäytymisterapiassa (Cognitive Behavioral Therapy, CBT), jossa näitä kognitiivisia kognitioita pyritään kyseenalaistamaan ja neutralisoimaan kognitiivisen uudelleenjärjestelyn kaltaisilla tekniikoilla.
BDIEdit
Alkuperäisessä BDI:ssä, joka julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1961, oli kaksikymmentäyksi kysymystä, jotka koskivat sitä, miten koehenkilö tunsi olonsa viimeksi kuluneella viikolla. Jokaisessa kysymyksessä oli vähintään neljä vastausvaihtoehtoa, joiden voimakkuus vaihteli. Esimerkiksi:
- (0) En tunne oloani surulliseksi.
- (1) Tunnen oloni surulliseksi.
- (2) Olen koko ajan surullinen enkä pääse siitä pois.
- (3) Olen niin surullinen tai onneton, etten kestä sitä.
Kun testi pisteytetään, kullekin vastaukselle annetaan arvo 0-3, minkä jälkeen kokonaispistemäärää verrataan avaimeen masennuksen vaikeusasteen määrittämiseksi. Normaalit raja-arvot olivat seuraavat:
- 0-9: osoittaa vähäistä masennusta
- 10-18: osoittaa lievää masennusta
- 19-29: osoittaa keskivaikeaa masennusta
- 30-63: osoittaa vaikeaa masennusta.
Korkeammat kokonaispisteet viittaavat vakavampiin masennusoireisiin.
Joidenkin alkuperäisen BDI:n kohtien kohdalla useampi kuin yksi väittämä oli merkitty samalla pistemäärällä. Esimerkiksi Mood-otsikon alla on kaksi vastausta, jotka saavat pistemäärän 2: (2a) ”Olen koko ajan alakuloinen tai surullinen enkä pääse siitä pois” ja (2b) ”Olen niin surullinen tai onneton, että se on hyvin tuskallista”.
BDI-IAEdit
BDI-IA oli tarkistettu versio alkuperäisestä mittarista, jonka Beck kehitti 1970-luvulla, ja se sai tekijänoikeudet vuonna 1978. Helppokäyttöisyyden parantamiseksi edellä kuvatut ”a- ja b-lausumat” poistettiin, ja vastaajia ohjeistettiin arvioimaan, miltä heistä tuntui kahden edeltävän viikon aikana. BDI-IA:n sisäinen johdonmukaisuus oli hyvä, sillä Cronbachin alfa-kerroin oli noin 0,85, mikä tarkoittaa, että mittariston kohteet korreloivat hyvin keskenään.
Tämässä versiossa säilyi kuitenkin joitakin puutteita; BDI-IA käsitteli vain kuutta yhdeksästä DSM-III:n masennuskriteeristä. Myös unen ja ruokahalun menetystä koskevat kohdat tarkistettiin siten, että ne arvioivat sekä unen että ruokahalun lisääntymistä ja vähenemistä. Kolmea lukuun ottamatta kaikki kohdat muotoiltiin uudelleen; ainoastaan kohdat, jotka koskivat rangaistuksi tulemisen tunnetta, itsemurha-ajatuksia ja kiinnostusta seksiin, säilyivät ennallaan. Lopuksi osallistujia pyydettiin arvioimaan, miltä heistä on tuntunut viimeisten kahden viikon aikana, eikä viimeisen viikon aikana, kuten alkuperäisessä BDI:ssä.
Kuten BDI:ssä, myös BDI-II:ssä on 21 kysymystä, joista kukin vastaus pisteytetään asteikolla 0-3. Suuremmat kokonaispistemäärät viittaavat vakavampiin masennusoireisiin. Käytetyt standardoidut raja-arvot poikkeavat alkuperäisestä:
- 0-13: vähäinen masennus
- 14-19: lievä masennus
- 20-28: keskivaikea masennus
- 29-63: vaikea masennus.
Yksi mittari, jolla mitataan mittarin käyttökelpoisuutta, on se, kuinka hyvin se vastaa toista samanlaista mittaria, joka on validoitu koulutetun kliinisen lääkärin kliinisestä haastattelusta saatujen tietojen perusteella. Tältä osin BDI-II korreloi positiivisesti Hamiltonin masennusarviointiasteikon kanssa Pearsonin r-arvon ollessa 0,71, mikä osoittaa hyvää vastaavuutta. Testillä on myös korkea yhden viikon testin ja uusintatestin välinen luotettavuus (Pearsonin r = 0,93), mikä viittaa siihen, että se ei ole liian herkkä mielialan päivittäisille vaihteluille. Testillä on myös korkea sisäinen johdonmukaisuus (α=.91).