Apostoli Paavali

Paavali oli Jeesuksen Kristuksen seuraaja, joka tunnetusti kääntyi kristityksi Damaskoksen tiellä vainottuaan juuri sen yhteisön seuraajia, johon hän liittyi. Kuten tulemme kuitenkin näkemään, Paavalia on parempi kuvata yhdeksi uskonnon perustajista kuin siihen kääntyneeksi. Tutkijat liittävät Paavalille seitsemän Uuden testamentin kirjaa; hän oli vaikutusvaltainen opettaja ja lähetyssaarnaaja suuressa osassa Vähä-Aasiaa ja nykyistä Kreikkaa.

Kristinuskon perustaja

Viime vuosisadalla tutkijat ovat alkaneet arvostaa Paavalia kristinuskoksi tulevan uskonnollisen liikkeen varsinaisena perustajana. Paavali oli diasporajuutalainen, fariseusten puolueen jäsen, joka koki ilmestyksen ylösnousseesta Jeesuksesta. Tämän kokemuksen jälkeen hän matkusti laajalti ympäri itäistä Rooman valtakuntaa levittäen ”hyviä uutisia” siitä, että Jeesus palaisi pian taivaasta ja aloittaisi Jumalan valtakunnan (”valtakunnan”). Paavali ei ollut perustamassa uutta uskontoa; hän uskoi, että hänen sukupolvensa oli viimeinen ennen lopun aikaa, jolloin tämä aika muuttuisi. Kun aika kuitenkin kului eikä Jeesus palannut, toisen vuosisadan kirkkoisät kääntyivät Paavalin kirjoitusten puoleen vahvistaakseen sen, mistä lopulta tulisi kristillisen dogmin luominen. Näin ollen Paavalia voidaan pitää kristinuskon perustajana erillisenä uskontona juutalaisuudesta.

Kristillisessä traditiossa hänet tunnetaan nimellä Paavali Tarsolainen, koska Luukas kertoo hänen syntyneen siellä (Apt. 9:11). Tarsus sijaitsi tuolloin Kilikian maakunnassa, nykyisessä nykyisessä Turkissa. Paavali itse kuitenkin ilmoittaa olevansa kotoisin Damaskoksen alueelta, joka sijaitsi Syyriassa (ks. kirje galatalaisille). Luukas on esittänyt monia tavanomaisia elementtejä Paavalin elämästä, mutta useimmat näistä seikoista ovat jyrkässä ristiriidassa sen kanssa, mitä Paavali itse paljastaa kirjeissään. Luukas esimerkiksi väittää Paavalin kasvaneen Jerusalemissa, opiskelleensa monien normatiivisen juutalaisuuden ensimmäisinä rabbeina pidettyjen henkilöiden jalkojen juuressa ja tulleensa lopulta neuvoston eli Sanhedrinin jäseneksi. Paavali itse sanoo käyneensä Jerusalemissa vain kahdesti, ja silloinkin hän viipyi siellä vain muutaman päivän. Mitä teemme tällaisille ristiriidoille?

Yhtäältä Luukas esittää Paavalin hyvin ilmiselvästi jonain, joka tottelee auliisti kaikkia Jerusalemista tulevia käskyjä ja konsultoi heitä jatkuvasti siitä, miten hänen tulisi hoitaa ”missiotaan”. Toisaalta Paavalilla on myös agenda, sillä hän väittää, ettei kukaan ihminen sanonut hänelle, mitä tehdä, vaan että ylösnoussut Kristus antoi hänelle pelisuunnitelman (ks. Galatalaiskirje), ja niinpä hän jatkuvasti torjuu kaiken Jerusalemista tulevan vaikutuksen yleiseen toimintaansa. Loppujen lopuksi Paavalin kirjeiden historiallisuuden kannalta on yleensä parempi käyttää Paavalin kirjeitä kuin Luukkaan versiota, kun on kyse sekä Paavalin motivaatiosta että hänen todellisesta toiminnastaan.

Paavalin teokset

Uudessa testamentissa on 14 kirjettä, jotka on perinteisesti liitetty Paavalille, mutta tieteellinen yksimielisyys on nykyään sitä mieltä, että 14:stä kirjeen joukosta seitsemän on todella Paavalin kirjoittamia:

• 1. Tessalonikalaiskirje
• Galatalaiskirje
• Filippiläiskirje
• 1. & 2. Korinttilaiskirje
• Roomalaiskirje

Muut kirjeet kirjoitti mitä todennäköisimmin joku Paavalin opetuslapsi, joka käytti Paavalin nimeä auktoriteettinsa vuoksi. Ymmärtääksemme nämä kirjeet ovat ympäripyöreitä, eli niitä ei koskaan tarkoitettu systemaattiseksi teologiaksi tai kristinuskoa koskeviksi tutkielmiksi. Toisin sanoen kirjeet ovat vastauksia tiettyihin ongelmiin ja olosuhteisiin, joita eri yhteisöissä ilmeni. Niitä ei kirjoitettu yleispäteviksi saneluiksi kristilliseksi ideologiaksi, vaan ne saivat merkityksensä ja merkityksensä vasta ajan myötä.

Paavalin kääntymys

Paavali oli fariseus, ja hän väittää, että ”lain” suhteen hän oli kiihkeämpi ja tiesi laista enemmän kuin kukaan muu. Suurimmaksi osaksi hänen kirjeissään kyseessä oleva laki oli Mooseksen laki. Hän kuului Benjaminin sukuun (ja siten Luukas saattoi käyttää aiempaa nimeä Saul, varsin kuuluisaa benjaminilaisnimeä; nimenmuutoksiin liittyy usein näkökulman muuttuminen uuden henkilön kannalta – Abramista tuli Abraham, Jaakobista Israel, Simonista Pietari jne.) Hänestä tuli myös historian kuuluisin käännynnäinen. Sokeaksi lyömisestä Damaskoksen tiellä on tullut metafora äkillisestä valaistumisesta ja kääntymyksestä.

Käännynnäinen’ ei kuitenkaan ole täsmällisin termi, jota hänestä voisi käyttää. Käännyttäminen edellyttää siirtymistä yhdestä uskomuksesta toiseen. Tähän käsitteeseen Paavaliin sovellettuna liittyy kaksi ongelmaa:

• tuolloin ei ollut pohjimmiltaan mitään kristillistä uskontoa, johon hän olisi voinut kääntyä
• Paavali itse on moniselitteinen sen ymmärtämisessä, mitä hän olisi pitänyt itsestään.

Kun hän sanoo: ”Kun olin pakanoiden joukossa, toimin pakanana, ja kun olin juutalaisten joukossa, toimin juutalaisena; olin kaikkea kaikille ihmisille”, se ei auta meitä ratkaisemaan kysymystä. Kun puhutaan siitä, mitä Paavalille tapahtui, lienee parempi sanoa, että Jumala kutsui hänet muinaisen Israelin profeettojen kutsumisen perinteen mukaisesti.

Galatalaiskirjeessä Paavali kertoi saaneensa näyn ylösnousseesta Jeesuksesta, joka antoi hänelle toimeksiannon olla pakanoiden apostoli. Tämä oli Paavalille ratkaisevaa hänen auktoriteettinsa kannalta. Kaikki tiesivät, ettei hän koskaan kuulunut sisäpiiriin, joten suoraan Jeesukselta saatu ohje oli tapa, jolla Paavali väitti, että hänellä oli yhtä paljon auktoriteettia kuin aikaisemmilla apostoleilla. Tämä on ratkaisevan tärkeää myös purettaessa Paavalin näkemyksiä Mooseksen laista, kun on kyse hänen rekrytointialueestaan, ja asia, joka on aina pidettävä mielessä, kun yritetään analysoida hänen näkemyksiään.

Paavalin kutsu pakanoiden apostoliksi oli järkyttävä, koska, kuten hän vapaasti myöntää, hän oli aiemmin vainonnut Jumalan seurakuntaa. Mikä latautunut lause! Useimmat tutkijat eivät ole yhtä mieltä siitä, mitä tämä tarkoittaa. Ensimmäinen ongelma liittyy sanaan ”vainottu”. Kreikaksi se voisi tarkoittaa mitä tahansa kiusaamisesta munien heittelyyn ja fyysiseen pahoinpitelyyn. Hän ei koskaan oikeastaan selitä sitä, eikä hän anna mitään selitystä sille, miksi hän teki niin. Luukas kertoo, että hänellä oli tapana äänestää kristittyjen kuolemanrangaistuksesta Sanhedrinissa, ja sitten hän hankki ylipapilta pidätysmääräykset kristittyjen pidättämiseksi Damaskossa (jossa hän sai ilmestyksensä). Tämä on Luukkaan liioittelua; ylimmällä papilla ei tuohon aikaan ollut tällaista valtaa, varsinkaan toisessa maakunnassa.

Paavali vainoajana

Paavali todennäköisesti jakoi sen, minkä hän itse sai – 39 raipaniskua, eräänlaisen synagogakurin. Mutta tämä herättää lisää kysymyksiä. Synagoganeuvostoilla oli valtaa vain yhteisön jäsenten suostumuksella. Toisin sanoen Paavali olisi voinut jättää asian sikseen, mutta ei jättänyt – osoittaako tämä taas, että hän piti itseään edelleen juutalaisena? Ja vielä kerran, miksi hän sai raipaniskut? Mitä kristityt sanoivat/tekivät, mikä johtaisi kurinpitotoimiin? Monia teorioita on tarjottu vuosisatojen saatossa:

1. Kristityt opettivat Mooseksen lakia vastaan. Tämä on totta, kun kyse oli pakanoista, mutta sitten pakanoiden ei kuitenkaan koskaan odotettu noudattavan lakia.
2. Kristityt lietsoivat ihmisiä messiaanisella kiihkolla. Nämä olivat niitä vuosikymmeniä, jotka johtivat juutalaisten kapinaan. Näkivätkö synagogaviranomaiset tällaisen saarnaamisen uhkana heidän yhteisönsä rauhalle Roomaan nähden?
3. Kristityt ja juutalaiset kävivät kovaa kilpailua niiden ei-juutalaisten sieluista, jotka hengailivat synagogissa, ja juutalaiset näkivät kristityt uhkana heidän rekrytointialueilleen. Tämä on ilmiselvästi väärin; juutalaisuus ei ollut lähetysuskonto.
4. Paavali, kuten Johannes, sisältää korkeaa kristologiaa. Hänen kokemuksensa Jeesuksen näkemisestä taivaassa merkitsee, että Jeesus oli hänelle jo tavallaan jumalallistettu. Ja hän kannatti Jeesuksen palvontaa, mikä lienee käännekohta juutalaisten ja kristittyjen välillä. Hän toistaa filippiläisille lähettämässään kirjeessä perimänsä virren:

5 Olkaa suhteissanne toisiinne samalla tavalla ajattelevia kuin Kristus Jeesus:
6 joka, ollessaan luonnostaan Jumala,
ei katsonut, että yhdenvertaisuus Jumalan kanssa olisi jotakin, jota hän voisi käyttää omaksi edukseen,
7 vaan teki itsestään mitättömän
ottamalla palvelijan luonteen,
ollessaan luotu inhimilliseen muotoon.
8 Ja kun hänet löydettiin ihmisen näköisenä,
hän nöyryytti itsensä
tulemalla kuuliaiseksi kuolemaan asti-
jopa ristinkuolemaan asti!
9 Sentähden Jumala korotti hänet korkeimpaan asemaan
ja antoi hänelle nimen, joka on kaikkien nimien yläpuolella,
10 että Jeesuksen nimessä jokainen polvi kumartuisi,
taivaassa ja maan päällä ja maan alla,
11 ja jokainen kieli tunnustaisi, että Jeesus Kristus on Herra,
Isän Jumalan kunniaksi.

”Että jokainen polvi kumartuisi”, osoittaa palvontaa. Hellenistiseen juutalaisuuteen oli sisällytetty lukuisia taivaallisia olentoja ja niihin liittyviä hierarkioita (arkkienkelit, kerubit, serafit jne.), mutta kukaan ei koskaan puoltanut minkään näistä olennoista palvomista – se oli varattu yksin Jumalalle. Tässä kohtaa kristityt aloittaisivat erottautumisprosessin emäuskonnosta.

Paavali & laki

Paavalin tehtävänä, kuten hän sen näki, oli tuoda ”hyvä uutinen” pakanoille. Lähes kaikki, mitä hän kirjoittaa laista, liittyy tähän. Mooseksen lakia ei israelilaisessa perinteessä koskaan ymmärretty soveltaa pakanoihin, joten pakanoihin ei tarvinnut soveltaa ympärileikkausta, ruokavaliolakeja tai sapattimääräyksiä. Näihin kolmeen keskitytään, koska ne ovat fyysisiä rituaaleja, jotka pitävät yhteisöt erillään toisistaan, ja Paavali pyrki murtamaan esteet yhteisöjen väliltä. Paavali oli asiassa järkähtämätön. Yksi syy tähän on se, että se on luultavasti sitä, mitä hän itse koki – hän todennäköisesti havaitsi jonkin Hengen ilmenemismuodon tapahtuvan, kun ei-juutalaisia kastettiin (kuten kielillä puhumista, huoneen järkkymistä, profetoimista jne.), ja siksi hän oli vakuuttunut. Jos Jumala päätti vahvistaa pakanoita tällä tavoin, miten he eivät voisi olla mukana valtakunnassa?

Mutta Paavalilla on ongelma. Hän oli fariseus. Lailla oli hänelle suuri merkitys. Miten Jumala saattoi luoda lain, mutta sitten olla soveltamatta sitä yleismaailmallisesti? Tässä kohtaa homma menee hieman tahmeaksi – hän ei voi koskaan sanoa, että laki ei ole hyvä, ja siksi hän puolustaa sitä, mutta samaan aikaan sitä ei sovelleta pakanoihin. Ja näin tehdessään hän joskus maalaa itsensä nurkkaan ja tarjoaa vuosisatojen ajan tieteellisiä kirjoja ja kommentteja juuri tästä aiheesta.

Kirje galatalaisille käsittelee tätä lain ongelmaa. Paavalin suunnitelmana oli perustaa yhteisöjä eri puolille itäistä valtakuntaa ja pitää sitten yhteyttä kirjeiden välityksellä tai käydä uudelleen katsomassa, miten niillä menee. Galatia oli maakunta Keski-Turkissa. Ilmeisesti Paavalin lähdettyä paikalle tuli muita, jotka opettivat toisenlaista evankeliumia. Paavali raivostui tästä. Kuten hän sanoi: ”Vaikka enkelit antaisivat, ei ole olemassa mitään muuta evankeliumia kuin hänen evankeliuminsa.” Tämä erilainen evankeliumi kannatti ympärileikkausta, ruokavaliolakeja ja sapattivelvollisuuksia, juuri niitä asioita, joita vastaan Paavali oli taistellut. Niinpä hän toisti opetuksensa tästä asiasta näille yhteisöille.

Kääntyessään pyhien kirjoitusten puoleen hän löysi perustelunsa kertomuksesta Aabrahamin kutsusta 1. Mooseksen kirjan 12. luvussa. Sekä nimen (kansojen isä) että lupauksen myötä Paavali väitti, että pakanat sisältyivät tähän alkuperäiseen liittoon (”kansat”, kreikaksi etnos, on se, mikä on käännetty ”pakanoiksi”). Mutta miksi Jumala sitten antoi Mooseksen lain, joka rajoittaa osallisuutta? Paavali väitti, että laki toimi pedagogina. Pedagogus oli kotiopettaja, useimmiten orja, joka saattoi nuoria poikia kouluun ja tarjosi opetusta myös kotona. Toisin sanoen laki toimi oppaana synnin määrittelyssä, sillä jos emme tienneet, mitä synti oli, miten voisimme valita? Mutta nyt Kristus on ”lain telos”. Jotkut Raamatut kääntävät tämän ”lain päämääräksi”, mutta tarkemmin sanottuna se tarkoittaa ”lain päämäärää.”

Tarkoittaako tämä, että Kristuksen juutalaisten seuraajien ei enää tarvinnut noudattaa lakia? Ei tietenkään – jos olet syntynyt lain alaiseksi, sinua vaaditaan noudattamaan sitä.

Paavalin opetus on vuosisatojen kuluessa tiivistetty lauseeseen ”lainvastainen lähetys pakanoille”, mutta tämä on oikeastaan väärä nimitys ja johti moniin vääriin johtopäätöksiin Paavalin ajattelusta. Hänen pakanoidensa tuli olla vapaita ympärileikkauksesta, ruokavaliolakeista ja sapattimääräyksistä, mutta he eivät olleet täysin vapaita laista. Älkää kuvitelko hetkeäkään, että Paavali antoi pakanoidensa jatkaa epäjumalanpalvelusta tai muita pakanallisia tapoja, ja hän sisällytti juutalaisia eettisiä ja hyväntekeväisyyskäsityksiä yhteisöihinsä. Kirjassaan Paavali E. P. Sanders soveltaa nykyaikaisia yhteiskuntatieteellisiä menetelmiä tutkiessaan Paavalin näkemyksiä laista ja päätyy siihen, että hän noudattaa uskonnon mallia eli sitä, miten ihminen pääsee sisään ja miten hän pysyy sisällä. Paavalille pakanat eivät pääse sisään noudattamalla lakia, mutta kun he ovat kerran päässeet sisään, he noudattavat lakia (tai Paavalin versiota siitä).

Toisesta Paavalin lauseesta tuli vuosisatoja kestäneen kommentoinnin perusta, joka huipentui Martin Lutherin eroon Rooman kirkosta. Paavali väitti, että pakanat pelastuvat yksin uskon eikä lain tekojen kautta. Lain teoilla hän tarkoitti niitä yhteisöjen välisiä rituaalisia esteitä: ympärileikkausta, ruokavaliolakeja jne. Mutta vuosisatojen ajan se ymmärrettiin suurena jakolinjana juutalaisuuden ja kristinuskon välillä. Hänen kirjeidensä huolellinen lukeminen osoittaa, että Paavali ei asetu itse juutalaisuutta vastaan sinänsä, vaan niitä muita kristittyjä vastaan, jotka uskovat, että ei-juutalaisten on ensin tultava juutalaisiksi ennen kuin he voivat liittyä yhteisöön. Keitä nämä muut kristityt olivat? Meidän mielestämme he olivat todennäköisesti pakanakristittyjä, eivät juutalaisia. Miksi siis pakanakristityt kannattaisivat ympärileikkausta?

Paavali kertoo, että oltuaan useita vuosia lähetyskentällä hän meni Jerusalemiin kokoukseen, jossa käsiteltiin pakanoita (joka voi olla tai olla olematta se kokous, josta Luukas kertoo Apostolien teoissa 15). Ajoitus oli outo (tutkijat sijoittavat kokouksen vuosien 49/50 tienoille). Ja Luukkaan mukaan pakanat oli hyväksytty Pietarin ja Korneliuksen tapaamisen jälkeen, joten miksi vuosia myöhemmin tarvitaan kokous asian ratkaisemiseksi? Yksi teoria on, että aika kului eikä Jeesus ollut palannut. Ehkä jotkut pakanakristityt ajattelivat tehneensä virheen, kun he eivät ensin ryhtyneet juutalaisiksi, ja ajattelivat, että tekemällä niin se auttaisi nopeuttamaan lopun aikaa.

Paavali ei ole samalla tavalla huolissaan ajasta. Oman kokemuksensa perusteella hän päätti, että kun pakanat kääntyivät Israelin Jumalan puoleen, se oli merkki viimeisistä päivistä (osa profeetallista perinnettä, joka koskee Jumalan lopullista väliintuloa). ”Pakanoiden apostolina” hänen roolinsa tämän ryhmän keskuudessa oli ratkaisevan tärkeä näiden lopullisten elementtien käynnistämisessä. Toisin sanoen valtakunta odottaa, että Paavali tavoittaisi mahdollisimman monet pakanat. Kun tämä on saavutettu, juutalaiset näkevät valon ja liittyvät (Room. 9-11).

Kuolema

Emme voi vahvistaa, missä tai miten Paavali kuoli. Paavalin kirje roomalaisille on todennäköisesti yksi hänen viimeisistä säilyneistä teoksistaan, jossa hän kertoi kuulijoilleen menevänsä Jerusalemiin vierailulle ja tulevansa sen jälkeen Roomaan tapaamaan heitä (ja aikovansa jatkaa matkaa Espanjaan). Luukas kertoi Paavalin pidätyksestä Jerusalemissa, jossa hänellä (Rooman kansalaisena) oli oikeus vedota Rooman keisariin. Apostolien teot päättyy siihen, että Paavali on kotiarestissa Roomassa ja jatkaa saarnaamistaan. Vasta myöhemmissä, 2. vuosisadalla jKr. laadituissa kertomuksissa on legendaarista materiaalia Paavalin oikeudenkäynnistä Roomassa (jossa Paavalin ja stoalaisen filosofin Senecan väitetään kirjoittaneen kirjeitä). Tuomion jälkeen hänet mestattiin ja hänen ruumiinsa haudattiin kaupungin muurien ulkopuolelle, Ostiaan johtavalle tielle, jotta hänen haudastaan ei tulisi pyhäkköä. Vuosia myöhemmin tästä paikasta tuli Rooman nykyinen basilika, Pyhän Paavalin muurien ulkopuolinen kirkko, ja Vatikaani on aina väittänyt, että hänen ruumiinsa lepää sarkofagissa kirkon sisällä.