Abortti ja katumus

Artikkelissa tarkastellaan kolmea abortin jälkeistä katumusta koskevaa teesiä, jotka pyrkivät havainnollistamaan katumuksen merkitystä aborttia koskevalle päättelylle ja joita usein käytetään joko eksplisiittisesti tai implisiittisesti, jotta naisia voitaisiin saada luopumaan kyseisestä lisääntymisterveysvalinnasta. Ensimmäinen on, että abortin jälkeinen katumus tekee abortista moraalisesti perusteettoman. Toinen on se, että abortin jälkeisen katumuksen suhteellisen suuri esiintyvyys – verrattuna synnytyksen jälkeisen katumuksen vähäisempään esiintyvyyteen asiaankuuluvalla vertailualueella – on hyvä todiste siitä, että abortin tekeminen on moraalisesti mahdotonta. Kolmas on se, että abortin jälkeisen katumuksen suuri määrä viittaa siihen, että abortti ei ole kyseisen naisen kannalta järkevin tai hyvinvointia maksimoiva valinta. Kaikkien kolmen teesin mukaan tieto raskaudenkeskeytyksen jälkeisestä katumuksesta on pakottavaa aborttia koskevassa moraalisessa ja käytännöllisessä päättelyssä, erityisesti raskaana olevan naisen näkökulmasta. Tässä artikkelissa väitetään, että kaikki kolme teesiä ovat virheellisiä. Siinä pyritään erityisesti muistuttamaan lukijoita siitä, että menneisiin päätöksiin kohdistuvat katumuksen tunteet ovat usein irrallaan tosiasioista, jotka koskevat niiden moraalista tai rationaalista oikeutusta. Lisäksi erityisesti lisääntymiseen liittyvien päätösten tietyt piirteet tekevät katumuksesta erityisen sopimattoman mittarin todelliselle oikeutukselle tässä yhteydessä ja episteemisesti vielä vähemmän luotettavan todisteen oikeutuksen puuttumisesta kuin muilla päätöksenteon aloilla. Tästä seuraa, että raskaudenkeskeytyksen jälkeinen katumus, vaikka sen voidaan olettaa olevan korkeampi kuin synnytyksen jälkeisen katumuksen, ei ole niin merkityksellinen aborttia koskevan moraalisen ja käytännöllisen päättelyn kannalta kuin joskus esitetään.