Hitler veti Euroopan takaisin sotaan vuonna 1939. Tämä ei tarkoita, että voitaisiin lopullisesti sanoa, että ilman häntä ei olisi ollut toista maailmanlaajuista konfliktia, varsinkin kun otetaan huomioon Kaukoidän tilanne, mutta tarina, joka kehittyi, on luontaisesti sidoksissa Hitlerin nousun tarinaan ja hänen päättäväisyyteensä rakentaa hallitseva Kolmas valtakunta.
Versaillesin sopimus ja Saksan kostonhimo
Rautatievaunua, jossa vuoden 1918 aselepo allekirjoitettiin, käytettiin symbolisesti uudelleen vuonna 1940, kun ranskalaiset alistuivat Saksan miehitykseen.
Saksalaiset taistelijat olivat kokeneet tulleensa petetyiksi, kun aselepo allekirjoitettiin Compiègnessä 11. marraskuuta 1918 keskellä sisäpoliittista levottomuutta, jota ajoi siviiliväestön sotaväsymys ja nälkä.
Joitakin tuon ajan korkean profiilin agitaattoreita olivat vasemmistolaiset juutalaiset, mikä ruokki salaliittoteoriaa juutalaisten bolshevikkien epälojaaliudesta, joka sai myöhemmin niin paljon jalansijaa Hitlerin luodessa psykologista pohjatyötä valmistellessaan Saksaa uuteen sotaan.
Ensimmäisen maailmansodan tuhoisat kokemukset jättivät voittajavaltiot ja niiden kansalaiset epätoivoisesti välttämään sodan toistumisen. Ranskalaisten vaatimuksesta Versaillesin sopimuksen ehdot olivat äärimmäisen rankaisevia, ja ne jättivät Saksan varattomaksi ja sen kansan tuntemaan itsensä uhriksi.
Katso nyt
Nationalistiset saksalaiset olivat siksi yhä avoimempia ajatuksille, joita esitti kuka tahansa, joka tarjosi mahdollisuuden Versaillesin nöyryytyksen korjaamiseen.
Taloudelliset laskusuhdanteet
Taloudellisen laskusuhdanteen voidaan aina luottaa luovan olosuhteet, joissa syntyy yhteiskunnallisia, poliittisia ja kansainvälisiä levottomuuksia. Hyperinflaatio koetteli Saksaa ankarasti vuosina 1923-4 ja edesauttoi Hitlerin uran alkuvaihetta.
Vaikka elpymistä koettiinkin, Weimarin tasavallan hauraus paljastui vuonna 1929 tapahtuneessa maailmanlaajuisessa romahduksessa. Sitä seurannut suuri lama puolestaan auttoi luomaan olosuhteet, kuten laajalle levinneen työttömyyden, jotka helpottivat kansallissosialistisen puolueen kohtalokasta nousua.
Tallettajat yrittävät epätoivoisesti nostaa säästöjään Berliinin säästöpankista Mühlendamm-kadulla, 13. heinäkuuta 1931
Natsi-ideologia ja Lebensraum
Hitler käytti hyväkseen Versailles’n sopimusta ja sen ja sotatappion saksalaiselle ylpeydelle synnyttämiä kolhuja lietsomalla uuteen (äärimmäiseen) kansalliseen ylpeyteen.
Tämä perustui osittain ”me ja ne” -retoriikkaan, jossa Saksan kansakunta samaistettiin arjalaisen ylivallan kanssa kaikkiin muihin rotuihin nähden, joiden joukossa erityistä halveksuntaa herättivät slaavit, romanit ja juutalaiset ”Untermenschen”. Tällä oli vakavia seurauksia koko natsien hegemonian ajan, kun he etsivät ”lopullista ratkaisua” ”juutalaiskysymykseen”.
Nürnbergin kokouksia käytettiin natsien kansallismielisen kiihkon lietsomiseen
Hitler oli jo vuonna 1925 Mein Kampf -kirjan julkaisemisen myötä hahmotellut aikomustaan yhdistää saksalaiset eri puolilla Eurooppaa uudelleen muodostetulle alueelle, johon kuului myös Itävalta, ennen kuin hän varmistaisi laajoja maa-alueita uudessa valtakunnassa, jotka takaisivat omavaraisuuden.
Toukokuussa 1939 hän viittasi nimenomaisesti siihen, että tuleva sota liittyisi ”Lebensraum”-alueen tavoitteluun idässä, millä hän viittasi koko Keski-Eurooppaan ja Venäjään Volgaan asti.
Edstremismin nousu ja liittoutumien solmiminen
Eurooppa lähti ensimmäisestä maailmansodasta hyvin muuttuneena, ja äärioikeistoon ja -vasemmistoon kuuluvilla toimijoilla oli poliittista maaperää. Hitler piti Stalinia keskeisenä tulevana vastustajanaan, ja hän pelkäsi Saksan jäävän alueellisesti Neuvostoliiton itäpuolelle ja bolshevistisen Espanjan sekä vasemmistolaisen Ranskan hallituksen väliin lännessä.
Hitler päätti puuttua Espanjan sisällissotaan vahvistaakseen oikeiston asemaa Euroopassa ja kokeillakseen samalla uusien ilmavoimiensa tehokkuutta ja niiden avulla toteutettavia salamasotataktiikoita.
Hitler ja Göring, joiden kyljessä Erhard Milch ja Victor Lutze, ihailevat Saksan uusia ilmavoimia huhtikuussa 1936.
Tänä aikana natsi-Saksan ja fasistisen Italian ystävyys vahvistui, sillä myös Mussolini halusi suojella eurooppalaista oikeistoa ja samalla saada etulyöntiaseman, josta hyötyisi Saksan ekspansiivisuudesta.
Saksa ja Japani allekirjoittivat komentajanvastaisen sopimuksen marraskuussa 1936. Japanilaiset suhtautuivat länteen yhä epäluuloisemmin Wall Streetin romahduksen jälkeen, ja heillä oli suunnitelmia Kiinan ja Mantšurian alistamisesta tavalla, joka muistutti natsien tavoitteita Itä-Euroopassa.
Pinnallisesti epätodennäköisin diplomaattinen sopimus solmittiin elokuussa 1939, kun natsien ja Neuvostoliiton välinen hyökkäämättömyyssopimus allekirjoitettiin. Tällä säädöksellä nämä kaksi suurvaltaa leikkasivat tehokkaasti niiden välissä Itä-Euroopassa olleen ”puskurivyöhykkeeksi” mielletyn alueen ja tasoittivat tietä Saksan hyökkäykselle Puolaan.
Amerikkalaisen rauhoittelun epäonnistuminen
Amerikkalainen isolationismi oli suora vastaus vuosien 1914-18 Euroopan tapahtumiin, joihin Yhdysvallat oli lopulta sotkeutunut. Tämä jätti Britannian ja Ranskan, jotka olivat jo valmiiksi kauhuissaan uuden sodan mahdollisuudesta, ilman keskeistä liittolaista maailman diplomatiassa sotien välisenä jännittyneenä aikana.
Tätä korostetaan tavallisimmin suhteessa hampaattomaan Kansainliittoon, joka oli toinen Versailles’n tuote ja joka epäonnistui ilmiselvästi toimeksiannossaan ehkäistä toinen maailmanlaajuinen konflikti.
30-luvun puolivälissä natsit aseistivat Saksaa uudestaan Versailles’n rauhansopimuksesta piittaamatta ja ilman Britannian tai Ranskan sanktionointia tai protestointia. Luftwaffe perustettiin, merivoimia laajennettiin ja asevelvollisuus otettiin käyttöön.
Katso nyt
Sopimusmääräyksistä edelleen piittaamatta saksalaiset joukot miehittivät Reininmaan uudelleen maaliskuussa 1936. Samalla nämä tapahtumat lisäsivät Hitlerin legendaa Saksassa ja tarjosivat kipeästi kaivattuja työpaikkoja, samalla kun ne rohkaisivat Führeriä ajamaan ulkomaan rauhoittamisen äärimmilleen.
Neville Chamberlain, Britannian pääministeri vuosina 1937-40, on mies, joka liitetään läheisimmin natsi-Saksan rauhoittamiseen. Versaillesissa Saksalle asetetut kostoehdot merkitsivät sitä, että monet muut Hitlerin mahdolliset haastajat päättivät mieluummin myöntää Saksalle oikeuden vaatia Sudeettimaata ja saattaa Itävallan liiton päätökseen kuin kohdata hänet ja ottaa riskin sodan syttymisestä.
Tämä asenne johti siihen, että Münchenin sopimus allekirjoitettiin Hitlerin vaatimuksia kyseenalaistamatta, Hitlerin yllätykseksi, mitä Chamberlain surullisenkuuluisasti juhli palatessaan Britanniaan.
Britannian ja Ranskan kansalaisten keskuudessa oli edelleen vallinnut ylivoimainen rauhan kannatus ennen vuotta 1939. Tätä korostaa Churchillin ja muiden Hitlerin uhasta varoittaneiden leimaaminen sodanlietsojaksi.
Yleinen mielipide muuttui perusteellisesti sen jälkeen, kun Hitler oli maaliskuussa 1939 ottanut haltuunsa loput Tšekkoslovakian alueesta, mikä oli Münchenin sopimuksen halveksivaa halveksuntaa. Chamberlain takasi sen jälkeen Puolan suvereniteetin, mikä oli raja hiekalla, johon Saksan Euroopan herruuden näkyminen pakotti.
Vaikka monet pitivät edelleen väistämätöntä sotaa mahdottomana, Saksan toimet 1. syyskuuta 1939 merkitsivät uuden merkittävän konfliktin alkua Euroopassa vain 21 vuotta sen jälkeen, kun ”sota kaikkien sotien lopettamiseksi” oli päättynyt.
Saksan armeija tunkeutui Puolaan 1. syyskuuta 1939, mikä käynnisti toisen maailmansodan.